Aiempaa useampi suunnittelee väkivaltaisia tekoja – tilanne huolestuttaa KRP-päällikköä: "Tapauksia on paljon pienessä maassa"

9:57
Katso videolta Rikospaikan aihetta käsittelevä haastattelu kokonaisuudessaan.

Keskusrikospoliisin päällikkö Robin Lardot on huolestunut ns. huolta aiheuttavien henkilöiden määrän lisääntymisestä. Lardot kertoi Rikospaikan haastattelussa, että väkivaltatekoja estetään kuukausittain. 

– KRP:n yksikkö tekee yhteistyötä paikallispoliisin kanssa ja käsittelee kymmeniä tapauksia vuodessa, Lardot sanoo.

Huolta aiheuttava henkilö -tapaukset liittyvät useimmiten väkivaltaan. Henkilö on itsetuhoinen tai kaavailee väkivaltaista tekoa, pahimmillaan perhe- tai joukkomurhaa. Useimmiten kyse on syrjäytyneestä henkilöstä.

– Valittavasti tapauksia on paljon pienessä maassa.

Estetyissä tapauksissa tarvitaan viranomaisten yhteistyötä.

– Poliisi tekee sen mitä poliisille kuuluu, mutta sen jälkeen jatkotoimenpiteet ohjataan muille viranomaisille. Yhteistyötä on rakennettu ja se toimii hyvin.

Järjestäytynyt rikollisuus

Lardot aloitti KRP:n päällikkönä 2013 ja nimitettiin vast’ikään viiden vuoden jatkokaudelle. Huolta aiheuttavien henkilöiden ohella pinnalla on edelleen kasvanut huumerikollisuus sekä verkkorikollisuus.

Lardotin mukaan huumesotaa ei ole hävitty.

– Seuraukset huumausaineiden käytöstä ovat sen verran julmat, että viranomaisten täytyy jatkaa taistelua, Lardot sanoo.

Hänen mukaansa käyttäjiä pitää tukea, jotta he pääsevät riippuvaisuudesta eroon.

Jengit

Lardot sanoo Rikospaikan haastattelussa, että rikollisten liivijengien yhteenlaskettu jäsenmäärä on pudonnut aiemmasta tuhannesta.

– Se ei tarkoita sitä, etteikö haitallisuus olisi samaa tasoa kuin aikaisemmin. Olemme nähneet, että jäseniä on hieman vähemmän, mutta rivejä on tiivistetty.

Poliisihallitus vaatii parhaillaan käynnissä olevassa oikeudenkäynnissä United Brotherhoodia lakkautettavaksi. 

– Jos saamme tuomioistuimen päätöksen lakkauttamisesta, niin totta kai se aiheuttaa sen että miten sitä voidaan soveltaa muiden ryhmittymien osalta.

Lardotin mukaan tunnuksellinen järjestäytynyt rikollisuus on oma lukunsa. Sitten on lisäksi kotimaisia ja ulkomaisia rikollisvaikuttajia, jotka liittyvät useimmiten huumerikoksiin. Näihinkin poliisin pitää puuttua.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja