Äidin koskettava kuva: Isoveli lohduttaa syöpään kuolevaa vauvaa

Sisarrakkaus on asia, joka on auttanut syöpäsairaan vauvan vanhempia jaksamaan läpi vaikeiden aikojen.

Ennen kuin pieni Thomas Blanksby syntyi, hänen isoveljensä William ei olisi millään malttanut odottaa, että hän pääsee hoitamaan isoveljen tehtäviä. Poikien vanhemmat tunsivat kiitollisuutta kahdesta pojastaan ja ennen kaikkea siitä, että heillä olisi aina toisensa.

Lopulta kauan odotettu päivä koitti. Thomasilla oli syntyessään kymmenen varvasta ja sormea, mutta myös epätavallinen merkki kädessään. Aluksi lääkärit diagnosoivat merkin tavalliseksi syntymämerkiksi, mutta muutama viikko myöhemmin tehdyt testit paljastivat totuuden.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Vastasyntyneeltä pojalta löydettiin harvinainen rhabdoid kasvain – terminaalivaiheessa oleva syöpä. Thomas tarvitsi nyt isoveljeään enemmän kuin koskaan ennen.

Perhe elää nyt päivä kerrallaan

Kasvaimet ovat tyypillisesti peräisin munuaisista tai aivojen pehmytkudoksista, ja leviävät kulovalkean tavoin koko elimistöön. Kasvain pojan käsivarressa oli merkki siitä, että syöpä oli jo levinnyt laajalle. Nyt 13-viikkoisella Thomasilla on kasvaimia jo keuhkoissa, munuaisissa ja ihossa.

Eloonjäämisprosentti on pieni, eikä kukaan osaa sanoa, kuinka paljon aikaa Thomasilla on jäljellä. Epävarmasta tulevaisuudesta huolimatta perhe on päättänyt tehdä jäljellä olevista päivistä mahdollisimman mukavia ja iloisia.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Tämä hymy saa minut unohtamaan, että hän sairas. Se saa minut uskomaan, etten menetä häntä, mutta yhdessä hetkessä hän tekee jotain, joka palauttaa minut todellisuuteen. Surullisin ja kivuliain totuus on, että yhteinen aikamme ei todellakaan kestä ikuisesti. Mutta sitten hän hymyilee minulle uudestaan ja sykli alkaa alusta, äiti Cheryl Chikee kertoo.

Vaikka perhe kuinka yrittäisi elää normaalia arkea, myös William tietää, että hänen roolinsa isoveljenä ei tule kestämään kauaa. Eräänä päivänä äiti näkikin Williamin silittävän pikkuveljensä kasvoja ja lausuvan hänelle: ”Isoveli on täällä. Kaikki on hyvin.”

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä. 

Tämä uskomaton sisarrakkaus on inspiroinut vanhempia ja auttanut heitä jaksamaan vaikeinakin hetkinä. Äidin mukaan unohdamme usein olla kiitollisia asioista, joita meillä on. Meidän täytyy vain elää kiitollisina kaikesta siitä rakkaudesta, jota meillä on.

Lähde: DailyMail 

***



Lue myös:

    Uusimmat