Ahtaajien työriitaan sopu – kaksi viikkoa kestänyt lakko päättyy

AKT ja Satamaoperaattorit ovat päässeet yksimielisyyteen ahtausalan työehtosopimuksesta 4:37
AKT ja Satamaoperaattorit ovat päässeet yksimielisyyteen ahtausalan työehtosopimuksesta – näin AKT kommentoi sopua

Ahtausalan työriitaan on saatu sopu. Ammattiliitto AKT ja työnantajapuolta edustava Satamaoperaattorit kertoivat hyväksyneensä aiemmin tänään syntyneen neuvottelutuloksen.

Sovun myötä ahtausalan kaksi viikkoa kestänyt lakko ja muut työtaistelutoimet loppuvat heti.

AKT:n tiedotteen mukaan töihin palataan niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään lauantaina, 4. tätä kuuta alkavaan normaaliin työvuoroon.

Ahtausalan työehtosopimus päättyi 31. tammikuuta. Neuvotteluja työehtosopimuksen uusimisesta käytiin työnantajapuolen kanssa joulukuun alusta lähtien.

Sopimuksen piirissä työskentelee AKT:n mukaan noin 2 000 ahtaajaa.

Palkkoja korottava vaikutus: 6,3 %

Neuvottelujen tuloksena hyväksytty työehtosopimuskausi päättyy 28.2.2025 eli sen pituus on 25 kuukautta.

Palkkoja korottava vaikutus sopimuskaudelle on yhteensä 6,3 prosenttia.

Satamaoperaattorit ry:n mukaan sopimus noudattaa työmarkkinoiden yleistä linjaa.

Lisäksi 10. maaliskuuta maksetaan 1 100 euron myöhentämiskorvaus. Osa-aikaisille työntekijöille erä maksetaan suhteessa työaikaan.

Osapuolet sopivat myös 10 tunnin työaikamuodon paikallisesta sopimisesta, vuorotyöhön liittyvästä ilmoitusajasta sekä yölaiva-ahtausta koskevasta työryhmästä.

Molemmat osapuolet tyytyväisiä

Molemmat osapuolet korostivat sovun jälkeen julkaisemissaan tiedotteissa olevansa tyytyväisiä sovun löytymiseen ja työtaistelun päättymiseen.

– Olemme myös tyytyväisiä siihen, että sopimus syntyi viime vaiheessa ilman sovittelijan sovintoehdotusta osapuolten välisissä neuvotteluissa, Satamaoperaattorit ry:n toimitusjohtaja Juha Mutru sanoi tiedotteessa.

– Kierros on ollut vaikea, koska neuvotteluihin on sisältynyt poikkeuksellisen paljon ulkoisia tekijöitä, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko puolestaan sanoi.

AKT hylännyt kaksi sovintoehdotusta

Ahtaajien lakko alkoi 15. viime kuuta ja kesti tasan kaksi viikkoa. Lakko hiljensi satamat ja pysäytti suuren osan Suomen tavaraviennistä ja -tuonnista.

AKT hylkäsi ennen tätä kaksi sovittelija Leo Suomaan tekemää sovintoehdotusta. Työnantajapuoli olisi hyväksynyt sovintoehdotukset.

Ensimmäistä, 14. helmikuuta annettua sovintoehdotusta AKT piti puheenjohtaja Ismo Kokon mukaan sekä tekstien että palkankorotusten puolesta riittämättöminä. Toisen, 19. helmikuuta annetun ehdotuksen, AKT hylkäsi, koska palkankorotusehdotus oli Kokon mukaan minimaalinen.

– Sovittelijan ehdotuksessa ei prosenteissa päästy edes teknologiateollisuudessa jo aiemmin neuvotellulle tasolle, Kokko sanoi tiedotteessa.

AKT on sanonut tavoittelevansa aloilleen neuvotteluratkaisuja, joilla reaalipalkka ei pienene, vaan ostovoima säilyy.

Katso minuutissa: Tällaista työtä tekevät ahtaajat 1:08
Katso myös: Tällaista työtä tekevät ahtaajat

"Sovun syntyminen melko varmalla pohjalla"

AKT:n toimistolta Helsingin Hakaniemestä Seitsemän uutisissa raportoinut MTV Uutisten toimittaja Maria Nykänen kertoi, että sovun syntyminen oli varmalla pohjalla.

– Olisi melko epätodennäköistä, jos liittojen hallinnot (oman) neuvottelutuloksen hylkäisivät. Joskin se mahdollista toki on, Nykänen arvioi ennen tietoa lopputuloksesta.

Sovun syntymisellä on iso merkitys Suomen viennille. 

– Satamat ovat olleet seisahduksissa kahden viikon ajan ja viime päivinä on kuultu, että tuotantoa on jouduttu ajamaan alas sen vuoksi, että tavara ei liiku satamista. 

Lue myös:

    Uusimmat