Ahtaan eteisen muutos

Muutoksen suunnittelu sisustusarkkitehti Pirkko-Liisa Topelius, 050-5179481, pirkko-liisa.topelius@kolumbus.fi

Suunnittelukohteena on 60-neliöisen huoneiston pieni eteistila.
Ovien kaariaukot, raskas seinärappaus ja puuviilutettu, alas laskettu katto yhdellä upotetulla hehkulamppuvalaisimella varustettuna tuntuvat kaikki aikansa eläneiltä ja raskailta. Eteistila oli pienen ja pimeän tuntuinen. Funkistyylinen talo on rakennettu 1940 ja remontti on todennäköisesti tehty Espanjan matkailun innoittamana 80-luvulla.

Tilaa, valoa ja avaruutta kaivattiin. Kaukomatkoillaan perhe on löytänyt Zen- filosofian. Japanilaisen Zenin juuret pohjautuvat buddhalaiseen traditioon ja sen perusperiaatteita ovat yksinkertaisuus, puhtaus ja luonnollisuus kaikkea mahtipontisuutta vastaan. Se sopii hyvin tarkoituksenmukaisuutta korostavan funkkiksen kanssa.

Ratkaisussa niin kaaret kuin rappauskin purettiin pois. Samoin kävi puuviilutetulle alas lasketulle katollekin. Tähän kohtaan osui remontin kommellus - katon alta löytyivät niin edellisen remontin sähkövedot kuin palkkikin.

Rakennettiin siis uusi alakatto, tällä kertaa korkeammalle ja kipsilevyrakenteinen. Katto maalattiin vaaleansiniseksi (Tikkurila, Monicolor Nova H 021). Osasta kattoa tehtiin samalla valokatto. Opaaliakryylin alle sijoitettiin loisteputkirunkoja tasavälein. Valokatto jatkuu naulakon taustalla samanrakenteisena valoseinänä. Naulakon hattuhylly vaihdettiin ilmavaan lasiseen ja vaatetanko kromattuun metalliseen. Valaisimeksi muuttunut naulakko varustettiin päivänvalonvärisillä loisteputkilla - näin huoneiston keskellä olevaan pimeimpään tilaan saatiin "päivänvaloa".

Seinät tasoitettiin rappauksen poistamisen ja kaariaukkojen purkamisen jäljiltä ja väripestiin. Maaliin sekoitettiin akryylikittiä ja kermanvalkoinen väriseos (Tikkurila, Monicolor Nova L 200) levitettiin lastalla vaaleansinisten seinien päälle.

1,15 metrin levyisestä eteistilasta saatiin väljä sijoittamalla kylpyhuoneen oven molemmin puolin peilit. Vasemman puoleisen peilin alapuolella olevalle patterille tehtiin suojus ja näin saatiin pikkueteiseen vähän laskutilaa. Peilien yläpuolelle perheen isä rakensi putkimallisista hehkulampuista valaisimet. Nämä valaisimet varustettiin himmentimellä. Maksimihimmennyksessä valot toimivat mainiosti yövaloina ja helpottavat esimerkiksi vauvanhoitoa. HUOM! Valaisimen rakentamiseen voi ryhtyä vain asianmukaisesti koulutettu henkilö! Tässä perheessä oli ammattitaito omasta takaa.

Zen-tunnelmaa lisäävät kaukomatkojen matkamuistot sekä argentiinalainen nuotiopenkki.

Remontti toteutettiin pääasiassa omatoimisesti, muutamaa ystäväpiiriin kuulunutta ammattilaista lukuun ottamatta.
Rahaa kului kokonaisuudessaan noin 2000 euroa.

Maalit:
Katto ja seinien pohja: vaaleansininen Tikkurila, Monicolor Nova H 021
Seinät : Maaliin sekoitettiin akryylikittiä ja kermanvalkoinen väriseos Tikkurila, Monicolor Nova L 200

- Argentiinalainen nuotiopenkki ( 440 e): Casuarina Decor, Fredrikinkatu 30, HELSINKI, Puh 09 - 68558580

- Purku- ja rakentamiskonsultointi: Rakennusliike Veljekset Karvonen Oy/ Pauli Karvonen, 0400-460 509

- Maalaustyöt: Koristemaalari Tiina Lahikainen, 050-5640017

- Sähkötyöt, valaisinten rakennus: Kelosähkö Oy/ Vesa Peltomaa, 041- 541 0050, Mika Paavilainen 040-8211291

- Peilit: Atlas Lasi- ja Peilihiomo Oy, Fredrikinkatu 19, 00120 HELSINKI, Puh 09 - 611756


Taustaa:

Funkkis
Funktionalismi, funkkis on tyylisuunta, joka syntyi 1910-lopulla vastustamaan tarpeetonta koristeellisuutta arkkitehtuurin ja taideteollisuuden aloilla. Tyyli sai vaikutteita aikaisemmasta jugend-tyylistä sekä lisäksi mm. japanilaisesta rakennustyylistä. Tärkein syntylähtökohta oli kuitenkin tekniikan ja teollisuuden kehitys. Suomessa funkkis sai tukevan jalansijan 1930-luvulla, kansainvälisesti funkkiksen huippukausi alkoi 1920-luvulla ja kesti toiseen maailmansotaan.

Lisätietoja Zenistä ja sisustamisesta, mm seuraavista kirjoista:
Ou Baholyodhin; Living with Zen, 2000, Duncan Baird Publishers Ltd., London
Vinny Lee; Zen Interiors, 1999 Pavillion Books Ltd, London


(T.i.l.a. osa 10, 16.3.2003)

Lue myös:

    Uusimmat