AFP:n lähteiden mukaan Trump ei aio vahvistaa Iranin noudattaneen ydinsopimusta

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo, että Iran ei ole elänyt ydinsopimuksen hengen mukaisesti.

Trumpin mukaan Iranin hallinto tukee terrorismia sekä aiheuttaa väkivaltaa ja kaaosta Lähi-idässä. Hänen mukaansa Yhdysvaltojen on tehtävä loppu Iranin jatkuvalle aggressiolle ja ydinvoimatavoitteille.

Trumpin on ilmoitettava kolmen kuukauden välein maansa kongressille, uskooko hän, että Iran noudattaa ydinsopimusta ja onko sopimusta syytä jatkaa. Seuraavan kerran Trumpin pitää antaa arvionsa 15. lokakuuta.

AFP:n asiasta perillä olevien lähteiden mukaan Trump ei aio vahvistaa sitä, että Iran olisi noudattanut sopimusta. Valkoisen talon viranomaislähteiden mukaan Trump on tehnyt näkemyksensä selväksi, mutta virallista päätöstä ei ole vielä tehty.

Valkoisen talon lähteiden mukaan Trump saattaa kertoa päätöksestään puheessa jo ensi viikon torstaina.

Trumpin näkemys asiasta näyttäisi olevan eri linjoilla puolustusministeri James Mattisin näkemyksen kanssa. Mattis arvioi tiistaina, että Iranin kanssa tehty kansainvälinen sopimus ydinohjelmasta on Yhdysvaltain etujen mukainen. Mattis sanoi senaatissa myös, että Trumpin olisi syytä harkita sopimuksesta kiinni pitämistä.

Sopimuksen allekirjoittivat toissa vuonna Iranin ja Yhdysvaltojen lisäksi Britannia, Ranska, Venäjä, Kiina ja Saksa.

Lue myös:

    Uusimmat