ABC: Koulutyttöjen alastonkuvia jakava pornosivusto paljastui – kuvien yhteydessä henkilötietojakin

Australiassa poliisi tutkii verkkosivustoa, jolla on levitetty alaikäisten koulutyttöjen alastonkuvia. Asiasta kertoo muun muassa Australian yleisradio ABC.

Poliisin mukaan uhreiksi on joutunut tyttöjä jopa 70 koulusta ympäri Australiaa. Sivustolla on levitetty teini-ikäisten tyttöjen alastonkuvia näiden tietämättä. Joskus kuvien yhteydessä on ollut uhrien henkilötietoja, kuten nimiä tai kouluja. Sivustolla on myös esitetty pyyntöjä tiettyjen henkilöiden kuvista suoraan nimillä tai koulujen ja asuinalueiden nimillä. 

Kuvia ovat poliisin mukaan jakaneet teinipojat.

Uhrit halutaan tunnistaa 

Vice-uutissivuston mukaan sivusto on toiminut viime vuoden joulukuusta lähtien ja siellä on ehditty jakaa yli 2000 kuvaa. Sivustolla kuvia kutsutaan "voitoiksi" (wins). Vicen mukaan suurin osa kuvista on napattu viestipalvelu Snapchatista ilman kuvissa olevien tyttöjen lupaa ja heidän tietämättään. 

Osa uhreista on saanut tietää kuvistaan ja vaatinut niiden poistoa sivuston ylläpidolta, mutta pyynnöt on jätetty huomiotta tai niille on ilkuttu.

Australian liittovaltion poliisi kertoo Vicelle, että koska sivuston palvelin sijaitsee ulkomailla, poliisi ei voi sulkea sitä. ABC:lle poliisi sanoo, että on todennäköistä, että sivusto vaihtaa lähitulevaisuudessa nimeä ja palvelinta ja jatkaa toimintaansa.

– Tämä tutkinta tulee olemaan hyvin pitkä, eikä asia ratkea tällä viikolla tai tässä kuussa, sanoo poliisin edustaja David Miles ABC:lle.

Australian osavaltioiden ja liittovaltion poliisit tekevät yhteistyötä kansainvälisten viranomaisten kanssa tapauksen tutkinnassa. Parhaillaan sivuston uhreiksi joutuneet, kuvissa näkyvät alaikäiset yritetään tunnistaa.

 

Lue myös:

    Uusimmat