ABBA Suomeen - ehkä Mamma Mia! -musikaalilla

ABBA-yhtyeen B & B eli Benny Andersson ja Björn Ulvaeus ovat tänään Suomessa allekirjoittamassa salaisena pidettyä sopimusta yhteistyöstä Svenska Teaternin siis Helsingin ruotsalaisen teatterin kanssa.

Sopimuksen sisällöstä ei haluta kertoa ennen iltapäivän allekirjoitusta. Teatterin tiedotuspäällikkö David Lindström raottaa salaisuuden verhoa vain kertomalla, että kysymyksessä on pitkäkestoinen, merkittävä sopimus.

Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeusin sävellyksiin perustuva musikaali Mamma Mia! nosti ABBA:n taas vanhojen ihailijoiden suosioon ja sai nuorison kiinnostumaan tästä Ruotsin suosituimmasta ja yhdestä maailman suosituimmista yhtyeistä.

Veikkauksemme on siis, että Svenskan alkaa esittää musikaalia Mamma Mia!

Musikaali on saanut valtavan suosion maailmalla, sen on nähnyt Wikipedian mukaan yli 30 miljoonaa ihmistä. Myös Meryl Streepin tähdittämä elokuvaversio on suosittu - Britanniassa se nousi kaikkien aikojen tuottoisammaksi elokuvaksi.

Svenska Teaternin onnistuneet musikaalit ovat keränneet suuria yleisöjä yli kielirajojen ja pitäneet teatterin talouden kunnossa. Nyt näyttämöllä pyörii Play Me! maaliskuuhun asti. Lippuja on myyty jo 40 000.

Svenskanilla on komea meriittilista musikaaleissa: My Fair Ladyn se toi Suomeen 1959 ja oli ensimmäinen tämän huippusuosituksi tulleen musikaalin esittäjä Pohjoismaissa. Hyviä musikaaleja se on onnistunut valitsemaan jatkossakin ennen muita: Sound of Music tuli Svenskaniin 1964 kolmantena maailmassa, heti USA:n ja Britannian jälkeen. Hype esitettiin jo vuonna 1994 ja siitä tehtiin silloin vallankumouksellinen nuorisomusikaali.

Svenskan on onnistunut myös omilla nuorisomusikaaleilla, Kick oli menestys samoin Spin, jota on myyty moneen maahan. Uusin satsaus Play Me! verkottuu koulumaailmaan kielenopetuksella ja muuhunkin yhteiskuntaan netin kautta: osa esiintyjistä valittiin nettikilpailulla ja oma nettisivu aktivoi yleisöään edelleenkin. Tätä formaattia Svenska Teatern myy myös ulkomaille.

Arvostettu, jo edesmennyt kulttuurikriitikko Jukka Kajava nimesi Svenskanin Suomen musikaaliteatteriksi.

Kerromme mahdollisimman pian kello 14 alkavan tiedotustilaisuuden jälkeen Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeusin Svenska Teaternin kanssa tehtävän sopimuksen sisällöstä näillä sivuilla.

Katso Merja Sundströmin juttu

Lue myös:

    Uusimmat