ABBA-Agnetha vihjailee bändin comebackista

ABBA-jäsenten lausunnot mahdollisesta yhteenpaluusta ovat melko ristiriitaisia.

Legendaarinen pop-yhtye Abba saattaa esiintyä vielä yhdessä, sanoo yksi yhtyeen neljästä jäsenestä, Agnetha Fältskog, saksalaiselle Welt am Sonntag -lehdelle. Ruotsalaisyhtye julkaisi viimeisen levynsä vuonna 1982.

Ensi vuonna tulee kuluneeksi 40 vuotta yhtyeen euroviisuvoitosta kappaleella Waterloo. Fältskogin mukaan suunnitelmissa on huomioida tuo merkkipaalu jotenkin.

– En osaa kuitenkaan vielä sanoa, millaisiksi suunnitelmat muotoutuvat, Fältskog muotoili sunnuntaina julkaistussa haastattelussa.

Toinen Abba-muusikko, Björn Ulvaeus, tyrmäsi ajatuksen comebackista MTV.fin haastattelussa viime keväänä.

– Ei, se ei olisi mahdollista, hän vastasi kysymykseen mahdollisesta yhteenpaluusta.

– Mistä muka löytäisimme sen saman motivaation enää? Miksi tekisimme sen? Ainoa hyvä syy siihen olisi, että meillä olisi jälleen niin hyvää musiikkia, että haluaisimme todella esitellä sitä maailmalle. Se olisi ainoa motivaatio, joka meillä voisi olla. Esimerksi raha ei motivoi ollenkaan, hän selitti.

ABBA:n miehet Ulvaeus ja Benny Andersson tekevät nykyään muun muassa musikaaleja. Fältskog julkaisi uutta musiikkia viime keväänä. Frida Lyngstadin elämä on ollut melko traagista ABBA:n jälkeen. Hänen tyttärensä Lise-Lotte kuoli auto-onnettomuudessa asuinmaassaan Yhdysvalloissa vuonna 1998. Vuotta myöhemmin hänen aviomiehensä prinssi Ruzzo Reuss kuoli syöpään vain 49-vuotiaana.

(AFP–TT–MTV VIIHDE)

Lue myös:

    Uusimmat