Aamulehden päätoimittajan mukaan satojen juttujen poistamiselle ei ollut vaihtoehtoja – toimittaja Kuusela: "Absurdia"

Aamulehden päätoimittaja Sanna Keskinen kertoo, että lehdellä ei lopulta ollut muita vaihtoehtoja kuin poistaa satoja entisen toimittajansa Matti Kuuselan juttuja lehden verkkosivuilta. 

Keskisen mukaan ratkaisu tehtiin perusteellisen puntaroinnin jälkeen, kun todistustaakkaa sepitetyistä kohdista jutuissa oli kertynyt riittävästi.

Keskisen mukaan kaikki Aamulehdellä ovat surullisia ja järkyttyneitä tilanteesta.

Hän pitää tapausta kolauksena journalismille, mutta uskoo asian läpinäkyvän käsittelyn rakentavan taas luottamusta.

Kuusela: Absurdia, että Aamulehti kyseenalaistaa tarinallisen journalismini

Kuusela kertoo puolestaan olevansa ällikällä lyöty siitä, että Aamulehti poisti verkkosivuiltaan hänen kirjoittamansa jutut.

Kuusela kertoo tuoreessa kirjassaan keksineensä ajoittain sepitteitä juttuihinsa. Hän sanoo yllättyneensä siitä, että Aamulehti kyseenalaistaa näin absurdilla tavalla hänen tarinallista journalismiaan.

Kuuselan mielestä kaikki järkevät lukijat pystyvät tunnistamaan sepitetyt kohdat hänen jutuissaan.

Hän sanoo olevansa surullinen siitä, että kirjoittaminen Aamulehteen loppuu.

Lue myös:

    Uusimmat