9-vuotiaan pojan kaappauksesta epäilty mies sai tuomion petoksista – Mies esiintyi miljonäärisijoittajana

Petoksista tuomittu mies on epäiltynä helsinkiläisen pojan kaappauksesta tänä keväänä. Poliisi on kertonut saaneensa kaappaustutkinnan valmiiksi.

Yhdeksänvuotiaan pojan kaappauksesta epäilty 54-vuotias mies on saanut Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa tuomion kahdesta petosrikoksesta.

Käräjäoikeus katsoi 54-vuotiaan esiintyneen pääomasijoittajana ja huijanneen toiselta mieheltä yli 60  000 euroa vuonna 2018. Tuomiossa sanotaan, että tuomittu oli kertonut olleensa yrittäjä ja että miehet alkoivat valmistella yhteistä yrityshanketta. Oikeudessa kuullun perusteella mitään todellista sijoitustoimintaa ei kuitenkaan ollut.

Oikeus: Esiintyi miljoonasijoittajana, sai toimeentulotukea

Sijoituspetoksen kohteeksi joutuneen miehen kerrottiin antaneen tuomitulle yhteensä 62  000 euron velan siinä uskossa, että rahat menisivät uuteen yhteiseen yritystoimintaan. Hänen oli oikeudessa kuullun mukaan määrä saada rahat puolen vuoden jälkeen takaisin.

Tuomittu oli oikeuden ratkaisun perusteella antanut miehelle itsestään sellaisen vaikutelman, että hänellä olisi ollut käytettävissään useita miljoonia euroja yritystoimintaan. Todellisuudessa tuomittu kuitenkin sai Kelalta toimeentulotukea, ja oikeus arvioi, ettei väitettyä yritystoimintaakaan ollut. Myöhemmin hän kuitenkin palautti miehelle vajaat 1  900 euroa.

Toisessa syytekohdassa tuomitun katsottiin vuonna 2019 hakeutuneen töihin rakennusalan yritykseen esiintyen totuudenvastaisesti "tuotantoinssinä".

Tuomittu kiisti petossyytteet. Käräjäoikeus kuitenkin tuomitsi miehen tiistaina neljän kuukauden ja 20 päivän vankeuteen törkeästä petoksesta ja perusmuotoisesta petoksesta.

Samaa miestä epäillään pojan kaappaamisesta huhtikuussa Kulosaaresta Helsingistä. Poliisin mukaan miehen epäillään kaapanneen 9-vuotiaan pojan, kun tämä oli matkalla kouluun.

Poika oli myöhemmin samana päivänä löytynyt Sipoosta, ja poliisin mukaan hän oli päässyt epäillyltä kaappaajaltaan karkuun omin voimin.

Poliisi kertoi tällä viikolla saaneensa kaappaustutkinnan valmiiksi ja syyteharkintaan. Epäilty mies on kiistänyt liittyneensä kaappaukseen.


Lue myös:

    Uusimmat