Miksi toiset tuntuvat olevan tehokkaampia kuin toiset, vaikka aikaa on saman verran? Esittelemme kahdeksan salaisuutta, joiden avulla parannat ajankäyttöäsi
Osa ihmisistä tuntuu olevan todellisia tehopakkauksia: he saavat aikaan enemmän hetkessä, kuin sinä ehdit edes ajatella.
Esittelemme kahdeksan salaisuutta, joiden avulla tehostat ajankäyttöäsi ja saat siksi myös enemmän vapaa-aikaa.
Et voi hallita aikaa, mutta voit hallita itseäsi
Vuorokaudessa on vain 24 tuntia, et voi sille mitään. Niin kauan, kun yrität hallita aikaa hallitsematta itseäsi, et pääse minnekään.
Priorisoi tehtäväsi ja anna eniten aikaa niille asioille, jotka ovat sinulle itsellesi tärkeimpiä.
Ajatukset kuten "Minulla on liikaa tekemistä" tekevät sinusta ajan uhrin
Aina, kun huudahdat, että sinulla on liikaa tekemistä, annat itsellesi luvan syyttää aikaa sen sijaan, että syyttäisit itseäsi.
Syytät olosuhteita, kun sinun pitäisi kääntää katse itseesi – kuka on ottanut itselleen kaikki nämä tehtävät? Opettele tekemään asiat nopeasti, priorisoi ja luovu turhasta, niin ajankäyttösi paranee.
Älä priorisoi kaikkea
Jos priorisoit tehtävälistaltasi liikaa asioita, se tarkoittaa, ettet priorisoi mitään – valitse korkeintaan kaksi tai kolme asiaa kerrallaan, jotka aiot tehdä seuraavaksi.
Mitä enemmän yrität tehdä, sitä vähemmän saat aikaiseksi
Mitä useamman tehtävän valitset listaltasi tärkeimmäksi, sitä vähemmän saat aikaiseksi. Parasta on, jos voit keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.
Ovathan tehtävälistasi realistisia?
Kokoa kaikki tekemätön yhteen, ja arvioi aikaa, joka kuluu tehtävien suorittamiseen – vaaditko itseltäsi liikaa?
Muista, että tehtävälistasi ei ole suinkaan täydellinen
Tehtävälistan ulkopuolella on tuhansia asioita, joita et kirjoita ylös aina sähköposteihin vastaamisesta kuntoiluun, nukkumiseen ja lapsen eväiden valmistamiseen.
Vuorokaudessa on vain rajattu määrä tunteja, älä siis haali liikaa tekemistä listallesi, vaan muista antaa aikaa myös kaikelle muulle tärkeälle.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää