Mainos

79 kidnapattua afrikkalaiskoululaista vapautettiin – vangiksi jäi vielä koulun henkilökuntaa

Kamerunissa kidanapatut koululaiset ovat päässeet vapaaksi, kertovat maan viranomaiset.

79 oppilasta ja 3 koulun henkilökuntaan kuuluvaa kidnapattiin varhain sunnuntaina maan luoteisosassa sijaitsevasta Bamendan kaupungista. 

Kaikki 79 oppilasta päästettiin BBC:n mukaan vapaaksi, mutta koulun rehtori, yksi opettaja ja autonkuljettaja ovat vielä vangittuina. Maan viranomaisten mukaan lapsia kuulustellaan ennen kuin he pääsevät palaamaan koteihinsa.

Kidnapatut vietiin autiotaloon

Kamerunin presbyteerisen kirkon mukaan oppilaat olivat yhdessä kirkon autiotaloista 24 kilometrin päässä Bamendasta. Kirkko paljasti myös, että koululaisten sunnuntainen kidnappaus oli saman koulun sisällä jo toinen tapaus viikon aikana.

Neuvotteluita johtanut pappi kertoi medialle, että kidnappaajat olivat suostuneet vapauttamaan kaikki vangit kolmea aikuista lukuunottamatta.

Vielä ei ole tiedossa, kuka kidnappauksen takana on. Syyttävä sormi on osoittanut vuoroin Kamerunin hallitukseen, vuoroin Bamendan alueella oleviin separatisteihin. 

Alueella olevat aseistetut separatistit ovat vaatineet jo kauemmin Kamerunin englanninkielisten maakuntien itsenäistymistä omaksi valtiokseen.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.