78-vuotias mies tuomittiin nelivuotiaiden hyväksikäytöstä – kaksi vuotta ehdollista ja 1700 euroa sakkoa

Lasten seksuaalisia hyväksikäyttötapauksia Suomessa vuosittain yli tuhat 0:36

Vuosia lapsia hyväksikäyttänyt iäkäs mies tuomittiin maanantaina ehdolliseen vankeuteen Keski-Suomen käräjäoikeudessa.

Oikeuden mukaan hyväksikäyttö alkoi vuonna 2003, jolloin mies oli 63-vuotias. Uhreja oli kolme, joista kahden osalta hyväksikäyttö alkoi kun he olivat vain nelivuotiaita.

Viimeisen uhrin osalta hyväksikäyttö loppui oikeuden mukaan vasta vuonna 2015.

Sakkoa 1700 euroa

Käräjäoikeus tuomitsi miehen kahden vuoden ehdolliseen vankeuteen ja noin 1700 euron sakkoihin kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja yhdestä perusmuotoisesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Oikeus huomioi rangaistusta lieventävinä seikkoina sen, että mies on 78-vuotias, hänen terveytensä on heikko eikä häntä ole aiemmin tuomittu rikoksista.

Mies tuomittiin myös maksamaan uhreilleen yhteensä 28 000 euroa korvauksia.

Alla olevalla videolla erään hyväksikäytetyn lapsen äiti kertoo tuntemuksistaan tapauksen paljastuttua. Videon henkilö tai lapsi eivät ei liity nyt uutisoituun tapaukseen.

Hyväksikäytetyn tyttären äiti kertoo tuntemuksistaan 3:37

Lue myös:

    Uusimmat