60-luvun erämaamökki

Kesä T.i.l.a. 7.7.2008
Julkaistu 07.07.2008 10:03(Päivitetty 07.07.2008 13:21)

Vehreä mökkitontti on aivan luonnontilassa. Arto Sipisen vuonna 1960 suunnittelema mökki piiloutuu kauniisti puiden ja pensaiden kätköön, mutta kun tullaan sisälle, mikään ei peitä suurista ikkunoista avautuvaa jylhää järvimaisemaa.


Sohvaryhmän pehmeästä ja tyynyjen täyttämästä syleilystä voi nauttia sekä maisemasta että tuleen tuijottelusta, jos ulkoilma ei houkuttele.

Kesä T.i.l.a. 7.7.2008

Ruokapöytä ja tuolit ovat Ilmari Tapiovaaran suunnittelemat. Samaa mallistoa on jo uustuotannossa, mutta tämä setti on hankittu silloin kun mökki valmistui 1960-luvulla. Hyvin suunniteltu ja toteutettu kaluste kestää aikaa ja käyttöä.

Pöydän yläpuolella valoa tuo Yki Nummen juustokupu-valaisin, jonka hän suunnitteli vuonna 1958. Monilla onkin varmasti erilaisia muotoilun Suomi-klassikoita mökeillään.

Kesä T.i.l.a. 7.7.2008

Jatkoa seuraa Antti Nurmesniemen punaisen emalipannun muodossa. Sen vieressä on Arabian mansikkakuvioinen pikku purkki. Kaikki mökin verhot ovat myös kotimaisia klassikoita Finlaysonin mallistoista eri aikakausilta. Makuuhuoneen tyynyissä on kivasti luontoteemaa, koivun oksia ja tuohta.

Kesä T.i.l.a. 7.7.2008

Lastenhuoneen kerrossängyissä seikkailevat metsän eläimet ja lattialla pientä ystävää odottavat – mitkäs muut kuin – Reinot!

Kesä T.i.l.a. 7.7.2008

Kolmas makuuhuone on raikkaan sinivalkoinen. Kiva idea on käsitellä sänkyä sohvamaisesti asettamalla tyynyt seinää vasten.

Kesäisin tietysti syödään usein ulkona ja vietetään aikaa grillin äärellä. Siihen on ihan oma paikka puolessavälissä saunapolkua.

Kesä T.i.l.a. 7.7.2008

Katoksen alla voi istua, jos lämmin kesäsade yllättää. Mansikoita ja mehua maistellaan kuusikymmentäluvun kotimaisista lasiastioista.

Tummista hirsistä rakennettu saunamökki on aivan rannassa, mutta maastoutuu kauniisti maisemaan värinsä ansiosta. Terassin keinussa voi vilvoitella löylyjen jälkeen ja kuunnella hiljaisuutta kaikessa rauhassa.

Toimittaja: Hanna Sumari

(Kesä T.i.l.a. 7.7.2008)

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle