Jokainen ei ole luonnostaan tyyliguru. Toiset onnistuvat luomaan yksinkertaisistakin aineksista hämmästyttäviä asukokonaisuuksia, joita taitamattomammat tyylinikkarit kadehtivat. Näillä vinkeillä kenestä tahansa voi tulla hetkessä entistä tyylikkäämpi!
Maailmantähtien viimeisen päälle hiottujen asukokonaisuuksien takana on usein jopa liuta muodin ammattilaisia, jotka pohtivat joukolla persoonallisia ja tyylikkäitä asuyhdistelmiä asiakkailleen. Nyt kuka tahansa voi onnistua siinä missä tähdet onnistuvat ammattilaisten avustuksella.
1. Pysyttele klassisissa asuvalinnoissa
Asumokilta on helpoin välttyä siten, ettei kokeile erityisen räväköitä asukokonaisuuksia, jos ne eivät yksinkertaisesti istu ylle. Pyri löytämään mieleisiäsi vaatteita, jotka eivät muistuta catwalkeilta tuttuja muotiluomuksia, mutta älä valitse kaikkein arkisimpia ja yksinkertaisempiakaan asuja. Pienikin persoonallinen yksityiskohta vaatteessa on hyvä pohja osaksi klassisen tyylikästä asukokonaisuutta.
Suosi vaatteita, jotka ovat sekä laatunsa että tyylinsä puolesta pitkäikäisiä. Klassikkoasut kuten kynähame tai kauniisti leikattu bleiseri ei koskaan mene pois muodista! On myös tärkeää muistaa, että tyylikkyydessä merkittävää osaa näyttelee asun kantajan viihtyminen omissa vaatteissaan.
2. Luota asusteisiin
Vaikka vaatekaapista löytyisi muuten klassisia vaatekappaleita, on niistä mahdollista saada aikaan näyttäviä ja tyylikkäitä asukokonaisuuksia asusteilla. Vyön tai näyttävän korun yhdistäminen simppeliin asukokonaisuuteen saattaa muuttaa tyylin hetkessä persoonallisemmaksi ja raikkaammaksi.

