45 minuuttia: Helsingin seurakuntayhtymän miljoonakauppa syyniin

MTV3
Julkaistu 06.02.2013 20:05(Päivitetty 19.06.2013 09:42)
Toimittajan kuva

Johanna Tuuri

johanna.tuuri@mtv.fi

Helsingin seurakuntayhtymä on ottanut tarkastuksen kohteeksi viime keväänä tekemänsä asuintalokaupan yksityisen sijoittajan kanssa.

Seurakunta asetti kaupan ehdoksi, että nykyisten asukkaiden vuokrat pysyvät maltillisina ja heille tarjotaan asumisturva viiden vuoden ajan. Seurakunta myi Helsingin Jakomäessä sijaitsevat asuintalot pohjanmaalaiselle rakennusalan yrittäjälle ja sijoittajalle 7,5 miljoonan euron kauppahintaan.

Osa talon asukkaista on järkyttynyt kohonneista asumiskustannuksista. Vuokrat nousevat kevään aikana kymmenen prosenttia muun muassa remontin vuoksi.

Lisäksi asunto-osakeyhtiö perii erilliskorvauksina vuokralaisilta 20 euron asukaskohtaiset vesimaksut sekä maksut autopaikan-, saunan- ja pyykkituvan käytöstä. Nelihenkiselle perheelle se tietää lähes 120 euron lisäkustannuksia.

– Kyllä ne niin kohtuuttomia on. Meidänkin perheen kulut nousevat yli 20 prosenttia sen jälkeen, kun nämä korotukset tulevat voimaan, kertoo talon asukastoimikunnassa vaikuttanut asukas Jari Qvintus.

Osa asukkaista on eri mieltä remontin tarpeesta.

– Koen sen sillä tavalla, että hän (omistaja) tarjoaa meille remontoitua asuntoa uudella vuokrasopimuksella isoon hintaan, pohtii 40 vuotta talossa asunut Jorma Luotonen.

Laki ei määrittele kohtuullista vuokrannousua

Seurakunta voi sakottaa ostajaa, mikäli sopimusta on rikottu.

– Olemme selvittäneet nämä korjauskustannukset ja niistä aiheutuneen vuokrannousun. Laskennallisesti on todettu, että vuokra olisi noussut joka tapauksessa omistusmuodosta huolimatta ja tässä tapauksessa omistajan omalla rakennusliikkeellä tehtynä se tulee edullisemmaksi ja sitä kautta vuokra pysyy maltillisena, sanoo seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Markku Koskinen.

Laki ei määrittele kohtuullista vuokrannousua. Riitatilanteissa asia ratkaistaan tuomioistuimessa. Koskinen sanoo kuitenkin yllättyneensä kiinteistössä nopeasti vastaan tulevista remonteista.

– Kun me myytiin tämä kohde, minulla ei ollut käsitystä, että vuoden sisällä oltaisiin tällaisissa remonteissa, Koskinen sanoo.

– Tässä tehtiin kauppa ammattilaisten välillä. He ottivat nämä asiat huomioon ja tekivät siellä pintapuolisia tarkastuksia. He ovat ottaneet sen (kiinteistön) vastaan sellaisena kuin se on ollut.

Uusi omistaja sanoo, että tarve korjata asuntoja lähti asukkailta, jotka valittivat kylmistä huoneistoista. Hänen mukaansa vuosi sitten tehdyissä kuntokartoituksissa esiin tulleet puutteet on suositeltu tehtäväksi kolmen vuoden sisällä.

Uusi omistaja aikoo pitää myös tulevaisuudessa asunnot vuokralla ja vuokratason maltillisella tasolla.

Jakomäen asuintalot ovat entisiä valtion tukemia ARA-vuokrataloja, jotka vapautuivat rajoituksista vuonna 1996. Helsingin seurakuntayhtymä piti vuokrat kuitenkin edullisina, eikä remonttikustannuksiin ollut varauduttu.

Pk-seudun asuntojonot ennätyspitkät – asunnon saaminen arpapeliä

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa