40 vuotta säilynyt salaisuus julki – ikonisilla Star Wars -näyttelijöillä oli kiihkeä romanssi

Seksisymboliksi 1970- ja 80-luvun Star Wars -elokuvissa noussut Carrie Fisher paljastaa uutuuskirjassa ikonisen kaksikon suhteen.

Prinsessa Leiaa kolmessa ensimmäisessä Star Wars- eli Tähtien sota -elokuvassa sekä kenraali Leiaa vuonna 2015 ensi-iltansa saaneessa seitsemännessä Star Wars: The Force Awakens -elokuvassa esittäneellä Carrie Fisherillä ja Han Soloa ikimuistoisesti näytelleellä Harrison Fordilla oli suhde ensimmäisen Star Wars -elokuvan kuvausten aikana.

Fisher paljastaa People-lehden mukaan uudessa kirjassaan, että kaksikolla oli kiihkeä suhde ensimmäisen Star Wars -elokuvan kuvausten aikana vuonna 1976. Elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1977.

Tuolloin 33-vuotias Ford oli naimisissa ollut kahden lapsen isä ja Fisher 19-vuotias nuori nainen. Kaksikon suhde kesti kolme kuukautta.

– Se oli niin intensiivistä, 60-vuotias Fisher sanoo.

– Arkipäivisin olimme Han Solo ja Leia, viikonloppuisin Carrie ja Harrison.

Pari päätyi viettämään ensimmäisen yönsä yhdessä Star Wars -ohjaaja George Lucasin syntymäpäiväjuhlien jälkeen.

Kiihkeä suhde päättyi elokuvan kuvausten päätyttyä. Harrison Ford on nykyään 74-vuotias.

Uusi Star Wars-elokuva saanut huikean vastaanoton 4:43
553254 Star Wars: haastattelukooste


Lue myös:

    Uusimmat