4.10.2002 Hirvenpatapaisti ja suppilovahveroperunamuusi
1 kg hirvenpaistia
0,5 kg liemijuureksia
5 dl punaviiniä
1 rkl tomaattisosetta
1 l mietoa lihalientä
1 rkl mustaherukkahyytelöä
1 rosmariinin oksa
1 laakerinlehti
maizenaa suurustamiseen
10 mauste ja 10 mustapippuria
suolaa
Kuori ja kuutioi liemijuurekset isohkoiksi paloiksi (sipuli, selleri, porkkana, palsternakka). Kuumenna valurautapata tai pannu kuumaksi ja paahda juureksia niin että saavat tummanruskean värin. Lisää sitten tilkka öljyä ja ruskista paisti kauttaaltaan, lisää tomaattisose ja ruskista vielä hetki. Lisää sitten punaviini ja lihaliemi sekä vettä niin että liha peittyy. Anna kiehua hiljakseen ja kuori vaahto pois pinnalta. Lisää pippurit ja laakerinlehti sekä juurekset. Peitä pata kannella ja anna hautua uunissa 130c tai hellalla miedolla lämmöllä n. 2 tuntia. Kypsyminen riippuu lihan raakakypsymisasteesta joten vain kokeilemalla selviää milloin liha on varmasti kypsynyt mureaksi. Anna lihan jäähtyä liemessään. Nosta liha sivuun ja siivilöi liemestä juurekset ja pippurit pois. (Juurekset voit tarjota lämmitettynä lihan kera lisäkkeenä. Tai lisätä valmiiseen kastikkeeseen) Kiehauta liemi ja lisää rosmariinin oksa sekä mustaherukkahyytelö. Suurusta liemi maizenalla. Mausta suolalla ja rouhitulla mustallapippurilla halutessasi. Viipaloi paisti ja lämmitä kastikkeessa.
Suppilovahvero-perunamuusi
0,8 kg rosamunda-perunaa
3 dl suppilovahveroita (tuoreita, kuivattuja, pakastettuja) tai muita sieniä
2 valkosipulin kynttä
1 sipuli
50 g voita
0,5 dl oliiviöljyä
1 dl parmesanjuustoa raasteena
suolaa, muskottipähkinää
Kuori perunat ja keitä kypsäksi. Kuori ja sipuli ja valkosipulinkynnet. Hienonna myös sienet. Ruskista voi pannulla ja lisää sipulit. Ruskista huolellisesti, lisää sitten sienet ja paista kunnes kaikki irronnut neste on haihtunut pois. Kaada vesi pois perunoista, anna kuivahtaa hetki liedellä ja soseuta. Lisää joukkoon öljy, sieni-sipulipaistos ja parmesan-raaste. Sekoita ja mausta suolalla ja raastetulla muskottipähkinällä.
- Toim. Sami Hiltunen
Uusimmat
-
02:00
Tutkimus: Korkeakouluopiskelijoiden psyykkinen kuormittuneisuus on vähentynyt
-
02:00
Pienituloisten perheiden ja maahanmuuttajien lapsia kiusataan muita useammin, selviää tutkimuksesta
-
00:11
Aseistautunut mies pidätettiin Trumpin kampanjatilaisuudessa – uskotaan suunnitelleen salamurhaa
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
22:56
SpaceX onnistui uskomattomassa tempussa! Katso miten mekaaniset kädet nappasivat kantoraketin kiinni
-
22:44
MTV vieraili karaoken MM-kisoissa Turussa – katso tapahtuman upeat kohokohdat!
-
22:40
Lapin mineraalit houkuttavat kaivosjättejä – "Esiintymät ovat siellä, mihin luonto on ne asettanut"
-
22:20
Näin Markku Kanerva reagoi Huuhkajien uusimpaan tappioon
-
22:09
Suomalaiskomentaja MTV:lle Israelin tunkeutumisesta rauhanturvaajien asemiin: Tilanne huolestuttava, suomalaiset kunnossa
-
22:03
Poliisi ottanut kiinni väkivaltarikoksesta epäillyn Espoossa
-
22:02
Helena Ahti-Hallberg nostaa yhden parin esiin TTK-jaksosta: "Se oli minulle illan paras"
-
22:01
Zelenskyi: Pohjois-Korea lähettänyt joukkoja Venäjän armeijaan
-
21:57
Kommentti: Kannattajat osoittivat mieltään Olympiastadionilla – näin Englanti-tulos vaikuttaa Markku Kanervan asemaan
-
21:44
Manchester City -tähdeltä velmu paljastus Suomi-ottelusta – "Lupasin hänelle 500 puntaa..."
-
21:16
Ville Husso NHL:n siirtolistalle – asiantuntija: "Järkyttävää"
-
21:07
Isaac Senen ja Marko Keräsen TTK-tanssi kirvoitti tuomaristolta kymppejä – ja Jukka Haapalaiselta häkellyttävän palautteen
-
20:56
Huuhkajien karu tappioputki venyy – Liverpool-tähti teki upean maalin Helsingissä
-
20:45
Linnea Leinon ja Sami Heleniuksen tanssi vakuutti: "Kauden parhaat kallistukset"
-
20:39
SM-liigaseuralta hankinta: yli 700 ottelun Suomen mestari haaviin
-
20:31
Mitä väriloistoa! Yhdysvalloissa järjestettiin maailman isoin kuumailmapallotapahtuma
-
Lataa lisää