Suomalaiset kannattavat eutanasiaa ja lähes puolet lääkäreistäkin suhtautuu armokuolemaan suopeasti. Lääkäriliitto kuitenkin haraa yhä lakimuutosta vastaan.
Terhokodin ylilääkärin Juha Hännisen mukaan Suomessakin tulisi selvittää eutanasian edellytykset, koska siihen suhtaudutaan yhä myönteisemmin.
Tänään julkaistun kyselytutkimuksen mukaan suomalaisista kolme neljästä hyväksyy eutanasian.
Suomalaisten eutanasiakyselyn 2015
Suomalaisista 75 prosenttia hyväksyy eutanasian, käy ilmi Lääkäriliiton, Apteekkariliiton ja Lääketietokeskuksen teettämästä väestökyselystä.
Kyselyyn vastanneista 25-34-vuotiaista eutanasian hyväksyy 87 prosenttia.
Yli 65-vuotiaista eutanasian hyväksyy kaksi kolmesta. '
Noin joka kymmenes kyselyyn vastannut ei hyväksy eutanasiaa eli armokuolemaa.
Kyselytutkimukseen vastasi 1000 suomalaista valtakunnallisessa kuluttajapaneelissa maaliskuussa. Otos painotettiin iän, sukupuolen, asuinpaikkakunnan tyypin sekä läänin mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti.
Tutkimuksen teki IRO Research.
Keväällä julkaistun kyselytutkimuksen mukaan suomalaisista lääkäreistä lähes puolet kannattaa eutanasiaa.