23.10.2003 Mandariinibroileri ja karpalohyytelö

Vieraana keittäjä-emäntä Aila Hietala Punkalaitumelta valmistamassa mandariinibroileria ja karpalohyytelöä. Aila on innokas reseptien kehittelijä ja kokeilija ja ruokakilpailuihin osallistuja. Nyt hän on kerännyt omat hyvät ohjeensa samojen kansien väliin - Ailan keittokirjaksi (omakustanteisena).

Mandariinibroileri

600 g broilerin marinoitua rintaleikettä tai rintafileetä
1 tl kurkumaa
1,5 tl currya
1,5 tl pansuolaa
4 rkl vehnäjauhoja
öljyä tai voita
1 tl rakunaa
1 prk mandariinilohkoja
1 dl mandariinilientä
1,5 dl vettä
1/2 kanaliemikuutio
100 g Koskenlaskija sulatejuustoa
1 dl 8- tai viidenhedelmänmehua
1 dl ruokakermaa
2 rkl ohrakasta

1. Ota rintaleikkeistä pois luu ja nahka ja levitä leikkeet tai fileet leivinpaperin päälle työlaudalle.
2. Levitä mausteet tasaisesti leikkeisiin.
3. Pyöräytä ne vehnäjauhoissa ja paista nopeasti öljyssä kauniin keltaisiksi ja lado uunivuokaan vierekkäin.
4. Lisää rakuna ja valutetut mandariinilohkot leikkeiden päälle.
5. Kiehauta vesi ja lisää kanaliemikuutio, mandariiniliemi, sulatejuusto pieninä kuotioina sekä ruokakerma. Kiehauta, että juusto sulaa. Lisää tuoremehu ja ohrakas ja sekoita.
6. Kaada kastike päällimmäiseksi leikkeiden päälle ja paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.
7. Koristele tarjolle vietäessä persiljalla ja roseepippurilla. Tarjoa lisäkkeeksi ruis- tai kaurariisiä ja salaattia.

Karpalohyytelö

1 prk (150 g) ranskankermaa
2 prk bulgarianjogurttia
1,5 dl vahvaa karpalomehua
2 dl sokeria
6 kpl liivatelehtiä
0,5 dl karpalomehua

kastike:

0,5 dl karpalomehua
0,5 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
1 rkl ohrakasta
2 dl vettä

koristeeksi:

(sokerihuurrutettuja) karpaloita

1. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään, väljään veteen.
2. Vatkaa ranskankerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon jogurtti, karpalomehu, sokeri ja vanilliinisokeri. Kuumenna 0,5 dl karpalomehua kuumaksi ja lisää puristellut, valutetut liivatelehdet. Sekoita että lehdet sulavat. Jäähdytä hiukan. Kaada seos massan joukkoon ja sekoita.
3. Huuhtele kakkuvuoka kylmällä vedellä. Kaada massa vuokaan ja laita kelmu päälle. Laita kylmään 3-4 tunniksi tai seuraavaan päivään.
4. Sokeroi karpalot ja laita pakastimeen. Sekoita välillä.
5. Kumoa hyytelö tarjoiluvadille (huuhtele kuumalla vuoan reunat, irtoaa paremmin reunoista).
6. Laita kattilaan karpalomehu, vesi, ohrakas ja sokeri. Sekoita koko ajan ja kiehauta.
7. Sekoita joukkoon vanilliinikastike ja anna jäähtyä hiukan ennen kaatamista tarjoiluvadille hyytelön reunoille ja keskelle.



Lue myös:

    Uusimmat