Mainos

21

USA 2008. Ohjaus: Robert Luketic. Käsikirjoitus: Peter Steinfeld ja Allan Loeb – Ben Mezrichin kirjasta "Bringing Down the House: The Inside Story of Six M.I.T. Students Who Took Vegas for Millions". Tuotanto: Dana Brunetti, Michael De Luca, Kevin Spacey. Kuvaus: Russell Carpenter. Leikkaus: Elliott Graham. Musiikki: David Sardy. Pääosissa: Jim Sturgess, Kevin Spacey, Kate Bosworth, Aaron Yoo, Liza Lapira, Jacob Pitts, Laurence Fishburne, Jack McGee, Josh Gad. Kesto: 123 min.

Näyttelijänä paremmin tunnettu Kevin Spacey tykkää blackjackista, jota on täkäläisittäin tavattu myös ventiksi kutsua. Kun Spacey sai käsiinsä nuoren Ben Mezrichin kampuksen korttineroista kirjoittaman bestsellerin, päätti mies valjastaa jutun tuotantoyhtiönsä seuraavaksi projektiksi.

Lopputuloksena syntyi Robert Luketicin (Blondin kosto, 2001) ohjaama 21. Jähmeä ja mielikuvitukseton toteutus aiheesta, josta olisi voinut saada mitä mielenkiintoisimman pelitrillerin.

Elokuvan päähenkilö Ben Campbell (Jim Sturgess) tarvitsee rahaa jatko-opintoihin. MIT:n (Massachusetts Institute of Technology) lahjakkuus mielii Harvardiin, mutta minkäs teet, jos on matti kukkarossa. Kun matematiikan professori Mickey Rosa (Spacey) haluaa värvätä nuoren miehen menestyvään korttirinkiinsä, tajuaa Ben tilaisuutensa tulleen.

Kupletin juoni on seuraava: joukko nuoria matikkavelhoja reissaa opettajansa opastamana viikonloppuisin Las Vegasiin lypsämään kasinoilta löysät pois. Jengin pistämätön menestys blackjack-pöydissä perustuu korttien laskemiseen eli mistään onnenpelistä ei enää ole kysymys. Pelivalvojat, etunenässä eläkkeelle aikova Cole (Laurence Fishburn), eivät tietenkään katso moista rahastusta hyvällä. Kortinlaskijoiden keskinäisten ristiriitojen kasvaessa alkaa olla enää ajankysymys, milloin kasinovahdit pääsevät taaloja tahkoavan tiimin jäljille.

Elokuvan taustateksti, Ben Mezrichin menestysromaani Bringing Down the House (2002), perustuu tositapahtumiin. Siinä missä kirja otti vapauksia yhden jos toisenkin tapahtuneen seikan suhteen, vääntelee leffa totuutta vieläkin villimmin. Eikä siinä ole toki mitään pahaa – fiktioksihan elokuva itseään kutsuu.

Harmillista on vain se, ettei käsikirjoittajien mielikuvitus ole riittänyt tämän parempaan tekeleeseen. 21 ei svengaa ollenkaan niin kuin tällaisen vauhdikkaan vegastelun soisi tekevän: kampuselämän ja kasinokierrosten vuorotteluun ei ole saatu kiehtovaa kontrastisuutta, vaan kerronta laahaa eteenpäin oudon ponnettomasti. Yleisvaikutelma on tympeä ja hyytynyt.

Itse juoni on typerryttävän ennalta arvattava, eli se siitä jännittävyydestä. Henkilöhahmot ovat latteita ja yksiulotteisia. Sturgess yrittää aika ajoin ravistaa liian kiltin pojan painolastia harteiltaan mutta tuloksetta. Myös romanssi Kate Bosworthin esittämän Jillin kanssa jää mitäänsanomattomaksi täyteteemaksi.

Pelielokuvat ovat parhaimmillaan monikerroksisia ihmismielen kuvauksia, joiden särmä seksikkyys kumpuaa satumaisen voiton ja totaalitappion verevistä leikkauskohdista. Nämä ominaisuudet kiteytyvät vaikkapa David Mamet'n ovelassa Pelin hengessä (1987) ja John Dahlin intensiivisessä Rounders – ässä hihassa -trillerissä (1998). Luketicin 21 on sitä vastoin aneeminen, innoton moraliteetti, josta yleisö tuskin jaksaa suuremmin innostua. Miksi innostuisikaan, sillä fiiliksen apaattisuus tuntuu tarttuneen jopa mestari Spaceyyn itseensä.

Teksti: Outi Heiskanen

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.