200 miljoonaa euroa koronatestauslaboratorioon – hallitus antoi eduskunnalle kuudennen lisätalousarvioesityksen

5:45
Video: Näinkin taudin voi testata – esittelyssä supernenän omaavat koronakoirat

Hallitus antoi torstaina eduskunnalle kuluvan vuoden kuudennen lisätalousarvioesityksen. Määrärahoja ehdotetaan korotettavaksi 200 miljoonalla eurolla.

Tarkoituksena on korvata rajanylityksiin liittyvästä koronatestauskapasiteetin nostosta ja analyysitoiminnasta aiheutuvia kustannuksia Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirille (Hus).

Rahoitus on osoitettu Husin laboratoriohankintaan, jonka avulla Suomeen saapuvia matkustajia voidaan testata koronaviruksen varalta entistä tehokkaammin. Hus on vuokraamassa laboratorion diagnostiikkayhtiö Synlabilta.

Päätöksen jälkeen valtion lainanotoksi arvioidaan tänä vuonna yhteensä noin 17,8 miljardia euroa.

Testauksen tarve lisääntyy

Testauksen tarve lisääntyy, koska viimeistään 23. marraskuuta sisärajatarkastusten on määrä poistua ja tilalle tulla testaamiseen perustuva strategia. Tämän jälkeen raja-arvon 25 ylittävistä maista Suomeen saapuvilta edellytetään todistus alle 72 tuntia sitten otetusta negatiivisesta koronatestistä.

Lisäksi heidän on mentävä karanteeniin. Karanteeni kuitenkin päättyy, jos maahantulija menee Suomessa toiseen koronatestiin ja saa negatiivisen testituloksen.

 Suomen kansalaisilta ja pysyvästi Suomessa asuvilta ei Suomeen palatessa edellytettäisi testaustodistusta.

Valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) esikunnasta nyt annettua lisäbudjettia luonnehditaan yhden asian lisätalousarvioksi, jolla hoidetaan akuutti tilanne.

Hallitus on antamassa vielä seitsemännen – nyt annettua huomattavasti laajemman – lisätalousarvion lokakuun lopulla. Se olisi annettu ilman koronaakin, vaikka senkin määrärahoista valtaosa menee koronakustannusten korvaamiseen. 

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja