20-vuotias mies on myöntänyt uhanneensa Isoa Omenaa – uhkasi kauppakeskusta, koska suuttui hävittyään nettipelissä

20-vuotias mies on myöntänyt uhanneensa kauppakeskus Isoa Omenaa iskulla TOR-verkossa. Motiiviksi mies on kertonut heikosta uhkapelimenestyksestä koituneen harmin.

Länsi-Uudenmaan poliisi otti torstaina kiinni 20-vuotiaan miehen, jonka epäiltiin uhanneen kauppakeskus Isoa Omenaa TOR-verkossa.

Poliisin mukaan mies on nyt myöntänyt teon. Tutkintaa johtava komisario Teemu Värtinen kertoo, että viikonloppuna saatiin selville myös teon motiivi. 

– Motiiviksi mies kertoi suuttumuksen, joka syntyi hänen hävittyään ison summan netissä pelatussa uhkapelissä, Värtinen sanoo.

– Lisäksi mies myönsi lisänneensä julkaisemansa uhkauksen kommentteihin toisen henkilön nimen, vaikka tällä henkilöllä ei ollut asiaan mitään yhteyttä.

Poliisi tutkii tekoa laittomana uhkauksena ja perättömänä vaarailmoituksena. 

Laittomasta uhkauksesta voi seurata kahden vuoden vankeusrangaistus. Lisäksi tekijä voi joutua maksamaan merkittäviä korvauksia. Korvausvaatimukset tarkentuvat myöhemmin.

Uhkaus levisi nopeasti ja aiheutti pelkoa

Miehen julkaisema uhkaus levisi nopeasti sosiaalisessa mediassa viime keskiviikkona ja herätti pelkoa Ison Omenan työntekijöissä ja asiakkaista. 

– Tämän kaltaiset uhkaukset ovat aina vakavia tilanteita ja sellaisina poliisi niihin myös suhtautuu. Aloitimme yhteistyön kaupungin ja kauppakeskusten turvallisuusorganisaatioiden kanssa heti uhkauksen tultua ilmi, ja tämä yhteistyö sujui hyvin, Värtinen toteaa.

Poliisi sai satoja yhteydenottoja eri kanavien kautta. 

Muun muassa Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen Facebook-sivulla julkaistuissa ohjeissa poliisi toivoo, että välittömästä uhkasta soitetaan hätänumeroon 112, mutta muussa tapauksessa tiedot voi välittää esimerkiksi Nettivinkin kautta.

Epäilyttävää julkaisua poliisi ei suosittele jakamaan. Poliisi myös muistuttaa, että se tiedottaa välittömästi, mikäli tiettyä aluetta on syytä välttää.

Jos huomaa, että poliisi on kommentoinut asiaa uutisvälineissä tai sosiaalisessa mediassa, voi luottaa siihen, että asia on hoidossa.

Lue myös:

    Uusimmat