2-vuotias selvisi hengissä pudottuaan kuudennesta kerroksesta auton päälle – kuski oli sattumalta päättänyt mennä pyörällä töihin

Sivustaseuraaja pelasti palavasta talosta tiputetun vauvan 0:39
Toisessa samankaltaisessa tapauksessa sivustaseuraaja pelasti palavasta talosta tiputetun vauvan. Video tapauksesta yllä!

Onnettomuuteen joutunut 2-vuotias jäi henkiin, koska putosi katukivetyksen sijaan auton päälle.

Auton päälle putoaminen pelasti onnettomuuteen joutuneen taaperon hengen. Redmondin poliisin mukaan auto pelasti hieman alle 2-vuotiaan lapsen hengen, kertoo ABC7.

Hieman alle 2-vuotias yhdysvaltalaispoika oli pudonnut kotitalonsa ikkunasta kuudennessa kerroksessa. Lapsi putosi katukivetyksen sijaan auton päälle.

– Se on iso kolhu, en voinut uskoa sitä. Jos olisin ajanut sisään (tuona päivänä), en tiedä, mitä olisi tapahtunut, auton omistaja Ed Lu sanoo.

Äiti oli nukkumassa, hereillä vain perheen 4-vuotias

Lapsen äiti oli onnettomuusaikaan nukkumassa, ja taaperon kanssa hereillä oli vain hänen 4-vuotias siskonsa. Insiderin mukaan onnettomuuteen joutunut lapsi oli leikkinyt patjalla ikkunan alla.

Ikkuna oli raollaan, ja ilmeisesti taapero oli pinnistänyt itsensä ikkunan viereen, työntynyt läpi ikkunaa peittävästä verkosta ja pudonnut ulos.

Pudotus oli ainakin 18 metriä.

"Jos auto ei olisi ollut siinä, lapsi oisi pudonnut katukivetykselle"

Havaittuaan tapahtuneen 4-vuotias oli juossut toiseen huoneeseen kertomaan äidilleen, että ”jotakin pahaa on tapahtunut”.

– Jos auto ei olisi ollut siinä, lapsi oisi pudonnut katukivetykselle ja tarinan loppu olisi ollut aivan erilainen, James Perry poliisista kommentoi.

Taapero löytyi elossa, mutta hänen vammansa ovat vakavat. Löydettäessä lapsi itki.

– Kun pieni lapsi on yksin huoneessa avoimen ikkunan kanssa, sillä, mikä kerros tai mikä vuodenaika on kyseessä, ei ole väliä. Pahoja asioita voi tapahtua, jos lapsella on pääsy avoimeen ikkunaan, Perry jatkaa.

Kuski oli sattumalta päättänyt mennä pyörällä töihin

Ed Lun auto oli kadulla vain siksi, että mies oli päättänyt mennä pyörällä töihin sen sijaan, että olisi ajanut sinne autollaan. Mies kertoo, ettei tavallisesti usko "ihmeisiin".

– Mutta tällä kertaa, voi pojat, en tiedä, miten muuten voisin asian selittää, mies sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat