19-vuotias Ciera Swaringen on saanut koko ikänsä kuulla ilkeitä kommentteja liittyen hänen ulkonäköönsä: teinitytön kehoa peittävät kauttaaltaan sadat tummat luomet. Nuori naisenalku on kuitenkin oppinut olemaan sinut itsensä kanssa ja olemaan ylpeä erilaisuudestaan – ilkeistä puheista huolimatta.
Ciera Swaringen on tavallinen teinityttö Richfieldin pikkukaupungista, Pohjois-Carolinasta. Hän nuorin perheen kolmesta tyttärestä, valmistui viime toukokuussa koulusta, työskentelee paraikaa kenkäliikkeessä, hymyilee valokuvissa aitoa hymyä ja on korviaan myöten rakastunut poikaystäväänsä.
19. NC. Varattu.
Synnyin erilaisena.
Vaikka hän onkin tavallinen teinityttö, on hän saanut osakseen vuosien ajan kummeksuvia katseita ja säälimättömiä haukkuja niin tutuilta että tuntemattomilta, lapsilta sekä aikuisilta.
Syntymämerkki eli luomi on ihon tai limakalvon soluista muodostunut kasvain tai epämuodostuma.
Ihon pintakerroksessa on melanosyyttejä eli tummasoluja, jotka tuottavat melaniiniksi kutsuttua tummaa pigmenttiä. Tämä väriaine muun muassa suojelee ihoa auringonvalon ultraviolettisäteiltä. Melanosyytit ovat yleensä jakautuneet ihoon tasaisesti, mutta joskus ne kerääntyvät tummiksi saarekkeiksi, luomiksi.
Lähde: Tieku.fi
Cieralla on synnynnäinen ja erittäin harvinainen ihon tila, jonka myötä hänen ihoaan koristavat sadat isokokoiset syntymämerkit. Tummat luomet peittävät lähes 70 prosenttia hänen kehostaan – tämän kaltaisessa tilassa syntyy ainoastaan yksi 500 000 ihmistä kohden.



