170-senttinen yllättäjä kimmersi itsensä Mestiksen kautta Leijoniin: "Ei ole ollut helpoin tie"

Leijonien hyökkääjä Sakari Manninen sanoo olleensa aina pienempikokoinen pelaaja. Vielä kolme vuotta sitten hän haki vauhtia Mestiksestä.

MAINOS

MM-puolivälierä
Suomi–Sveitsi

Torstaina klo 21.15 MTV3:lla ja C More Sport 1:llä. Studio-osuus jo klo 20.30 C Morella ja klo 21.00 MTV3:lla.

Jääkiekon MM-kisojen kaikki 64 ottelua näet C Moren suoratoistopalvelusta.

Pääkuvan videolla Sakari Manninen kertoo tiestään Leijonaksi Jani Uotilan haastattelussa.

Manninen myöntää suoraan, että hänen tiensä Leijoniin ei ole ollut helpoin

– Välillä on täytynyt pistäytyä Mestiksen puolellakin. Olen ollut junnunakin pienempikokoinen. Kova työmäärä on vaadittu. Ei ole ollut helpoin tie, Manninen sanoo.

Kolme vuotta sitten Manninen pelasi vielä kolme peliä Mestistä Hokissa. Sitä edeltävillä kausilla Mestis-pelejä tuli runsaamminkin.

Moni ulkopuolinen piti Mannisen valintaa jääkiekon MM-kisoihin yllätyksenä. Oliko se sitä pelaajalle itselleen?

– Totta kai. MM-kisat on ollut fantasiani, kun pikkupoikana olen katsonut pelejä. Nyt oli hyvä mahdollisuus. Olen jatkanut hyviä otteita, niin aukesi pikkusauma päästä mukaan, Manninen kertoo.

170-senttinen pelaaja on mainio esikuva pienempikokoisille junioreille, mihin voi yltää.

– Tulee uskaltaa olla oma itsensä. Sitä kautta saa parhaansa irti kentälläkin. Mä olen tällainen oululainen poika, Manninen pudottelee.

Manninen on tehnyt seitsemään MM-kisapeliin tehot 0+2. Hänen teholukemansa on +3.

Katso myös kiekkoanalyytikko Petteri Sihvosen näkemys puolivälieräottelusta Suomi-Sveitsi:

Sihvonen: Sveitsi sopii tyyliltään Leijonille -"Kuin syömään käskisi" 6:56

Lue myös:

    Uusimmat