Pergolapenkki on puutarhaa ihastuttava elementti ja vilpoinen paikka vaikkapa mietiskelyyn, kunhan pergolapenkin pylväiden juurille istutetut köynnökset ovat ensin ehtineet peittää pergolan katoksen. Pergolapenkin paikka kannattaa valita huolella, sillä se on paikoillensa jäävä yksityiskohta. Pergolassa istuskelevan viihtyvyyden ja rauhan takaamiseksi istutetaan sen taakse ja sivuille köynnösten lisäksi puuvartisia kasveja.
Ohjelma 17.5. (uusinta 19.5.)
Mietiskelypaikkana pergolapenkki

Pergolaa voi käyttää todella monin eri tavoin. Pergolaportti tai -seinäke on puutarhassa erinomainen tilanjakaja, ja sitä voi luontevasti jatkaa haluttuun suuntaan lisäseinäkkeellä. Portti voi olla rakenteeltaan ympäristöstä riippuen hyvinkin askeettinen kasvillisuushan on pääosassa ja peittää ja pehmentää rakenteet. Portin voi sijoittaa myös pensasaitojen väliin.
Pergola voi toimia käytävänä. Erinomainen sijainti sellaiselle ovat talon seinustoille usein jäävät kapeat kulkutilat. Perinteinen villiviini on erityisen sopiva peittämään ja suojaamaan pergolarakenteita, Etelä-Suomessa upea vaihtoehto on kultasade, josta voi luoda kerrassaan vastustamattoman holvikäytävän.
Pergolapenkin suunnittelu
Me valmistimme pieneen puutarhaan sopivan pergolapenkin. Kestopuusta valmistettu rakennelma on noin 220 cm korkea, 120 cm leveä ja 70 cm syvä. Sen alusta ja ympäristö katettiin liuskekivillä, joiden väliin istutettiin paikalla jo vanhastaan kasvavalla maahumalalla; rakenteita peittämään ja kiertämään istutettiin villiviiniä ja niihin ripustettiin lisäksi amppeleita.





