Mainos

16-vuotias koulupoika tunnusti surman Suomussalmella

Poliisi on pidättänyt kaksi alle 18-vuotiasta poikaa epäiltyinä miehen surmasta.

25-vuotias mies löytyi kuolleena asunnoltaan Pitämän asuntoalueelta torstai-iltana. Surmateon lisäksi asunnosta oli varastettu kannettava tietokone.

Pidätettynä oleva 16-vuotias suomussalmelainen koulupoika on tunnustanut poliisikuulustelussa tapon. Surmatyö tapahtui viime keskiviikkona.

Rikoskomisario Kari Tornberg Kainuun poliisilaitokselta kertoi STT:lle, että teon tunnustaneella nuorukaisella on rikollinen tausta. Viime syksynä hän jäi kiinni muun muassa koulu-uhkauksesta. STT:n mukaan myös toisella kiinni otetulla on aikaisempia rötöksiä kontollaan.

Poliisi selvittää edelleen teon motiivia ja muiden henkilöiden osuutta asiaan.

Tekoja tutkitaan murhana ja törkeänä ryöstönä. Vangitsemisvaatimus esitetään Kuusamon käräjäoikeudelle huomenna.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.