Keski-Suomen käräjäoikeus alkoi tänään käsitellä tapausta, jossa 15-vuotiaan nuorukaisen epäillään heittäneen muutamaa vuotta nuoremman pojan alas vanhan asetehtaan päältä.
Nuorukaista syytetään nuorena henkilönä tehdystä tapon yrityksestä. Välikohtaus sattui Jyväskylän Tikkakosken Tunnelinmäessä kallioon louhitulla sodanaikaisella kivääritehtaalla huhtikuun lopussa.
Pojat olivat viettäneet kahdestaan aikaa vanhan tehtaan päällisosalla, eli noin 15 metriä korkealla kalliojyrkänteellä. He olivat aiemmin tavanneet toisensa skeittiparkilla, nähneet kavereitaan ja pyöräilleet lähialueen tutuissa paikoissa. Huoltoasemalla he olivat pyytäneet vanhempaa miestä ostamaan heille alkoholijuomia ja juoneet niitä.
Myöhemmin pojat olivat polkeneet vanhan tehtaan kallioille, jutelleet ja kuunnelleet musiikkia.
Asia käy ilmi poliisin esitutkintamateriaalista, joka on useasta kohdasta salattu.
Lue myös: Täysin poikkeuksellinen rikosepäily Jyväskylässä: Teini yritti surmata alakouluikäisen lapsen, heitti alas korkealta kalliolta – poliisikin hämmästelee
Tönäisi suutuspäissään
Illan saatossa pojille oli tullut riitaa. Vanhempi pojista kertoi kokeneensa suurta vihaa ja surua tilanteessa.
Vihaistuksissaan hän tönäisi kaveria ylävartalosta olkapäiden kohdalta. Poika kertoi kuulusteluissa, että hänen tarkoituksenaan oli kaataa kaveri maahan lähellä olevalle kalliotasanteelle, mutta hän tönäisikin väärään suuntaan.

