Onnellisuutta voi tavoitella opettelemalla luopumaan asioista, jotka tekevät meille hallaa, aiheuttavat häpeää tai vaikeuttavat elämää – jopa huomaamattamme.
Kyky luopua jostakin haluamastaan on onnen olennainen osa. Bertrand Russell.
Me pidämme kiinni asioista, tunnetiloista ja tavoistamme, jotka nurinkurisesti aiheuttavat meille kipua, stressiä ja turhaa kärsimystä. Sen sijaan että osaisimme päästää irti, takerrumme tapoihimme suorastaan kaksin käsin. Opettele luopumaan asioista, jotka eivät palvele sinua ja hyvinvointiasi ja uskalla kokea muutos itsessäsi. Aloita vaikkapa näistä:
1. Luovu tarpeesta olla aina oikeassa
Monet meistä eivät kestä olla väärässä – senkään uhalla, vaikka se loukkaisi muiden tunteita. Aina kun sinulle tarve haastaa riitaa sillä kuka on oikeassa ja kuka taas väärässä, ajattele näin: "Olenko mieluummin oikeassa, vai olenko mieluummin hyväntahtoinen ihminen?"
2. Luovu tarpeesta hallita kaikkea
Opettele luopumaan tarpeesta kontrolloida kaikkea ympärilläsi – tilanteita, tapahtumia, ihmisiä. Ovat he joko sitten rakkaitasi, työtovereitasi tai sitten tuntemattomia, anna heidän olla sellaisia kuin he ovat. Ketään ei voi muuttaa, ihmiset voivat vain itse muuttua niin halutessaan. Jos sallit kaiken ja kaikkien olla sellaisia kuin ovat, sinunkin taakkasi kevenee. Sinun ei tarvitse hallita kaikkea.
3. Luovu syyllistämisestä


