Ultrapyöräilijä Samuli Mäkinen, 31, polki tällä viikolla Suomen halki Hangosta Nuorgamiin tahdilla, joka murskasi aiemman epävirallisen ennätyksen valtavalla marginaalilla.
1 440 kilometriä. Se on hyvä vuosittainen kilometrimäärä työmatkapyöräilijälle.
Se on myös pyörämatka Suomen eteläisimmistä kolkasta pohjoisimpaan eli Hangosta Nuorgamiin. Samuli Mäkinen polki tuon matkan 61 tunnissa ja 38 minuutissa.
– Aika hankala tiivistää. Mahtava reissu, torstain vastaisena yönä perille saapunut Mäkinen aloittaa MTV Urheilun haastattelussa.
– Mahtavaa, että se kulki noinkin vikkelästi. Olin ajatellut, että jos lähden ennätystä ajamaan, niin sen pitää mennä alle kolmen vuorokauden. Sehän meni ihan reilusti.
Edellinen epävirallinen ennätys 123,5 tuntia oli ultrakisoja kiertäneen Toni Lundin nimissä. Mäkinen oli kuullut ennen suoritustaan myös Markku Saarisen vedosta, noin 80 tunnin ajosta huoltoauton rinnalla, mutta tästä hänellä ei ollut tarkempia tietoja.
Mäkinen oli ajanut Suomen päästä päähän pari kertaa aikaisemminkin, mutta nämä olivat tulleet muiden reissujen yhteydessä.
– Tällainen haaste antaa reissulle hauskan viitekehyksen. Se tekee siitä vielä enemmän seikkailuntuntuista.
– Matka ei ollut hirveätä tunteiden vuoristorataa, sillä asiat sujuivat suunnitelmien mukaan, ja olen ennenkin tällaista tehnyt. Elämä on niin pelkistettyä tällaisella reissulla: kaikki tähtää vain siihen, että etenee. Kilpailutilanne on hektinen, mutta samalla rauhoittava, Mäkinen toteaa.
Noin 20 000 kilometriä vuodessa
Mäkinen on pyöräillyt noin 15 vuoden ajan. Pitkiä matkoja hän on taittanut vuodesta 2012 lähtien ja ultrakisat tulivat mukaan neljä vuotta sitten.
Tulevaisuudessa hän haluaisi ajaa ainakin Amerikan mantereella ja Australiassa. Maailman ympäri -kisakin on olemassa, mutta se ei työssäkäyvän Mäkisen aikatauluun sovi.

