1200 sikaa kiirastorstain palossa menettänyt Tommy pitkän yön jälkeen: ”Tämä on totaalinen katastrofi sekä perheelle että eläimille”

Pohjanmaalla Vöyrissä paloi eilen kiirastorstain iltana suuri sikala, jonka tuhot olivat mittavat. 1200 sikaa menetti henkensä, vain 272 saatiin pelastettua.

MTV Uutiset tavoitti tilan omistajan Tommy Lillbackan kotoaan Pohjanmaalta.

– Emme tiedä vielä mitä tapahtui. Palotekninen tutkinta on käynnissä, Lillbacka kertoo.

Vahingon laajuudesta kysyttäessä arvio on lohduton.

– Tämä on totaalinen katastrofi sekä perheelle että eläimille.

Vakuutusasiat selviävät pääsiäisen jälkeen

Lillbacka ei tiedä vielä, miten vakuutusasiat etenevät. Se selviää pääsiäisen pyhien jälkeen tiistaina.

Millä aikataululla perheen elämä palautuu normaaliksi?

– Todella vaikeaa sanoa. Sikala pitää rakentaa takaisin. Aiomme kyllä jatkaa sikatilallisina.

Lillbacka kertoo, että he ovat saaneet paljon apua. Naapurit ovat auttaneet ja tutut soitelleet.

– Teurastamo on auttanut autoillaan pelastamaan ja siirtämään eläimiä, Lillbacka sanoo.

Sikoja saatiin hänen viimeisten tietojensa mukaan pelastettua 272. Ne on siirretty toiselle sikatilalle noin kymmenen kilometrin päähän.

– Pelastetut siat voivat hyvin, Lillbacka kertoo.

– Kiitos vielä kaikille meitä ajatelleille ja auttaneille.

Mies kuulostaa väsyneeltä.

– Nyt yritämme nukkua vähän.

Sadan tuhannen euron vahingot

Paloa oli sammuttamassa 15 pelastusyksikköä ja 45 palomiestä.

Myös naapurit tulivat auttamaan pelastettujen sikojen siirtämisessä eläintenkuljetusautoon.

Hätäkeskus sai ilmoituksen palosta noin puoli yhdeksän aikaan illalla. Läheisellä tiellä kulkenut ohikulkija oli huomannut palosta nousevan savun.

Palo uhkasi levitä muihin rakennuksiin, mutta leviäminen saatiin estettyä. Sikalan vieressä on asuinrakennus ja konehalli.

Päivystävä palomestari Sakari Innanen kuvaili pelastustehtävää erittäin haastavaksi. Raju palaminen vaikeutti mahdollisuuksia pelastaa sikoja.

Palo saatiin sammutettua iltayhdentoista aikaan. Jälkiraivausta tehtiin kuitenkin puoli neljään asti yöllä, jolloin viimeiset yksiköt poistuivat paikalta.

Lue myös:

    Uusimmat