11 vuotta Fukushiman ydinturman jälkeen asukkaat pääsevät taas koteihinsa Futabassa – tältä näyttää autiokaupunki, jonne harva aikoo palata

Tältä näyttää 11 vuotta Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen autioitunut Futaba, joka avautui uudestaan asukkaille 1:19
Tältä näyttää vastikään asukkaille avautuneessa Futabassa, joka on ollut autiona 11 vuotta. CNN

Japanissa Fukushiman prefektuurin Futaban kylässä on poistettu 11 vuotta voimassa ollut evakuointimääräys. Kylä sijaitsee vain muutama kilometri vuonna 2011 ydinonnettomuuden kohdanneesta voimalasta.

Vuonna 2011 Tōhokun maanjäristys ja sen aiheuttama tsunami pyyhkivät Japanin itärannikkoa Fukushiman prefektuurissa, jonka seurauksena Futaban ja Okuman kuntien alueella sijaitsevan Fukushima I -ydinvoimalan kolme käynnissä ollutta reaktoria suli levittäen säteilyä lähiympäristöön. 

Ydinonnettomuus oli Tshernobylin 1986 ydinonnettomuuden jälkeen maailman toiseksi vakavin, aiheuttaen yhteensä yli 300 000 ihmisen evakuoinnin lähialueelta, aluksi yli 30 kilometrin säteeltä ydinvoimalasta. 

Systemaattisista siivoustoimista huolimatta evakuointimääräyksen poistaminen etenkin voimalan läheisyydestä on kuitenkin ollut hidasta.

Yli 11 vuotta onnettomuuden jälkeen voimalan toinen kotikunta Futaba avasi kaupungin keskustan ja asema-alueen jälleen asukkaille säteilyarvojen laskettua turvallisiksi, uutisoi muun muassa CNN. Tästä huolimatta yli 80 prosenttia kunnan alueesta on yhä luokiteltu vaarallisiksi palata. 

Paluu houkuttaa vain harvoja

Futabassa oli ennen onnettomuutta noin 7100 asukasta, joista yli 5000 oli vielä kirjoilla asukkaana vuonna 2022, vaikka käytännössä se on ollut autiona 11 vuotta. Kunta on ilmoittanut, että se tavoittelee kahta tuhatta asukasta vuoteen 2030 mennessä. 

Paluu ei kuitenkaan houkuta monia. Tammikuussa järjestetyssä valmistelevassa paluuohjelmassa kylään palasi tosin vain 85 asukasta, ja kyselyissä Futaban entisistä asukkaista yli 60 prosenttia kertoi, ettei aio palata alueelle, siinä missä vain 11,3 prosenttia kertoi halustaan palata alueelle, uutisoi Mainichi Shinbun

71-vuotias Yoichi Yatsuda kertoo, että on pessimistinen kylän kasvun suhteen.

– En usko, että Futabasta tulee normaali kylä vanhuksineen ja lapsineen minun elinaikanani, hän toteaa Asahi Shinbunille

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Radioaktiiviset villisiat haittaavat Fukushiman uudelleen asuttamista 0:36
Radioaktiiviset villisiat vaeltavat vapaasti autioituneilla kaduilla, haitaten uudelleenasuttamista.

Aseman alueelta on purettu lukuisia tsunamissa ja maanjäristyksessä tuhoutuneita asumuksia, ja rakennettu paljon uudisrakennuksia. Lisäksi rannikon läpi kulkeva JR Jōban -junarata avattiin uudestaan kokonaan vuonna 2020, yhdistäen rannikon kaupungit toisiinsa.

Pelkona on silti, että uudet investoinnitkaan eivät saa Futaban kaltaisia, kymmenen vuotta aavekaupunkeina olleita asutuskeskuksia enää ennalleen.

Ydinvoiman maine lopullisesti tahriintunut 

Ydinonnettomuuden jälkipyykki on aiheuttanut Japanille paljon harmaita hiuksia vielä yli kymmenen vuotta onnettomuuden jälkeenkin. Reaktorien lähelle ei vieläkään pääse, ja purkutöiden uskotaan kestävän pisimmillään jopa vuoteen 2050 saakka.

Voimalan alueella on satoja tonneja radioaktiivista materiaalia, joka sisältää muun muassa ydinpolttoainetta sekä siivoustoimissa kertynyttä rojua ja maa-ainesta. Alueelle on valmistumassa ydinjätteen käsittelylaitos. 

Myös saastuneiden jäähdytysvesien käsittely on saanut runsaasti kritiikkiä.

Reaktoreiden jäähdyttämiseen kuluu päivittäin satoja kuutioita vettä, joka joudutaan varastoimaan säiliöihin. Viime vuonna Japanin hallitus antoi luvan laskea puhdistettua jäähdytysvettä asteittain mereen, kun säiliöt alkoivat täyttyä. Muun muassa alueen kalastajat ovat valittaneet, että päätös tuhoaa heidän elinkeinonsa. 

Ydinvoima on onnettomuuden jälkeen ollut Japanissa huonossa maineessa. Kaikki maan 56 ydinvoimalaa, jotka tuottivat ennen onnettomuutta kolmasosan Japanin energiasta, suljettiin, ja tähän mennessä vain 10 on käynnistetty uudelleen. 

Juttu jatkuu videon jälkeen. 

Fukushiman ydinvoimala 7 vuotta onnettomuuden jälkeen 0:36
Tältä Fukushima I -ydinvoimalan alueella näytti seitsemän vuotta onnettomuuden jälkeen. 

Tällä hetkellä ydinvoima tuottaa alle kymmenen prosenttia maan sähköntarpeesta, ja ydinvoiman on uskottu jäävän marginaaliseksi Japanin pyrkiessä kohti hiilineutraaliutta uusiutuvien energianlähteiden avulla 2050 mennessä.

Venäjän aloittaman sodan ja siitä johtuvan energiakriisin myötä ydinvoiman merkitys on kuitenkin noussut taas tapetille.

Pääministeri Fumio Kishida ilmoitti viikko sitten, että Japani pyrkii lisäämään ydinvoimaa pysyäkseen hiilineutraalitavoitteissaan. Tarkoituksena on avata moderneja ydinvoimaloita, ja nostaa ydinvoiman tuotanto noin 20 prosenttiin maan energiantuotannosta.

Päätös on herättänyt laajaa kritiikkiä, ja ydinvoiman vastustus on Japanissa hyvin voimakasta. Uutiset Ukrainan Zaporizhzhjan ydinvoimalaan kohdistuneista hyökkäyksistä ja Venäjän joukkojen sijoittelusta alueelle ovat myös herättäneet raivoa Fukushiman onnettomuuden kokeneiden keskuudessa.

Lue myös:

    Uusimmat