Näin Ellen Jokikunnas tapasi aviomiehensä Jarin

Näin hulvattomaan paikkaan Ellen Jokikunnaksen aviomies Jari vei hänet synttäri-illalliselle 1:14
Katso videolta, mihin Ellenin mielestä hassuun paikkaan Jari on vienyt hänet syömään syntymäpäivänä.

Juontaja Ellen Jokikunnas ja Jari-puoliso muistelevat ensitapaamistaan Unelmia Italiassa -ohjelmassa.

Eräänä iltana juontaja Ellen Jokikunnas  oli ystävänsä kanssa juhlimassa tämän syntymäpäiväjuhlia, ja he päätyivät paikkaan, jossa oli yksi ihminen, jonka Ellen tunsi. 

– Hän oli siellä Jarin kanssa, Ellen kertoo Unelmia Italiassa  -ohjelman kolmannessa jaksossa. 

Unelmia Italiassa raottaa Ellenin ja tämän puolison Jarin remontointiarkea heidän kakkoskodissaan Italian Puglian alueella. 

Jari oli ystävänsä kanssa liikkeellä kaksin, kun hän tapasi nykyisen vaimonsa ensimmäisen kerran.

– Hyvä ystäväni sitten sanoi, että haluaa tutustuttaa minut ystäväänsä Elleniin, Jari kertoo. 

Jari oli ajatellut, että ei nyt pilattaisi hyvää iltaa esittelemällä häntä jollekin naiselle.

Ilta jatkui kuitenkin yhdessä, ja yhteinen sävel löytyi nopeasti. 

Katso videolta, mihin Ellenin mielestä hassuun paikkaan Jari on vienyt hänet syömään syntymäpäivänä.

Unelmia Italiassa alkaa MTV Katsomossa to 11.4. Ensimmäisellä viikolla julkaistaan kolme jaksoa, jonka jälkeen kaksi jaksoa viikossa torstaisin. 

MTV Katsomo+ -tilaajille julkaistaan ensimmäisellä viikolla viisi jaksoa, jonka jälkeen sarjaa julkaistaan kaksi jaksoa viikossa torstaisin.

Lue myös:

    Uusimmat