Voiko biologista ikäänsä nuorentaa? "Tietyissä rajoissa" mahdollista – kiinnitä huomio näihin
Kelloa ei voi pysäyttää, mutta biologista ikäänsä voi kyllä nuorentaa. Mutta miksi yksi on biologisesti paljon nuorempi kuin toinen – mikä eroja selittää?
Kronologisen ikänsä kukin näkee kalenterista. Esimerkiksi terveystutkimuksissa eteen kuitenkin tulee usein biologinen ikä, siis kehon ja elimistön ikä. Se voi erota kalenteri-iästä jopa vuosilla – myös vanhempaan suuntaan.
Kelloa ei voi pysäyttää, mutta biologista ikäänsä voi kyllä nuorentaa, kertoo dosentti ja yliopistotutkija Juulia Jylhävä Tampereen yliopistolta. Aihetta on tutkittu sekä koe-eläimillä että ihmisillä.
– Siitä on useampikin tutkimus, esimerkiksi ruokavaliomuutoksia, kalorirajoitedieettejä, joilla on saatu jonkin verran käännettyä kelloa taaksepäin, Jylhävä sanoo.
– Joissain tutkimuksissa ihmiset olivat käyneet läpi hirveän stressaavan tilanteen, kuten sairaalahoito tai leikkaus, ja sen seurauksena biologinen ikä oli kääntynyt kasvuun. Kun stressitekijä oli poistunut, biologinen ikä oli saatu palautumaan eli nuorentumaan.
Ikää voi nuorentaa "tietyissä rajoissa"
Terveelliset elämäntavat auttavat myös biologisen iän hallitsemisessa. Tuoreiden tutkimusten mukaan tärkeää on myös stressin välttäminen.
– Jos on pitkäaikainen, intensiivinen, korkea stressi, se myös vanhentaa biologisesti. Siitä on jonkinlaisia viitteitä, ja meillä on oma tutkimus alkamassa asiasta, Jylhävä sanoo.
Ainakin lyhytaikaisesti biologiseen kelloon mahdollisesti voi vaikuttaa. Sitä, ovatko muutokset pysyviä, on vaikeaa sanoa.
– Ja onko suoraan niin, että jos biologista ikää saadaan nuorennettua, saadaan lisää terveitä elinvuosia? Sitä ei ole tutkittu. Mutta kyllä biologista ikäänsä muuttaa voi, ainakin tietyissä rajoissa.
Miksi yksi on biologisesti paljon nuorempi kuin toinen? "Sanoisin, että heillä on hyvät geenit"
Niin – joidenkin biologinen ikä on sama kuin kalenteri-ikä. Toiset ovat elimiltään jopa vuosia nuorempia. Mitä he tekevät paremmin?
– Sanoisin, että heillä on hyvät geenit, Jylhävä vinkkaa.
Geenit selittävät jopa 50 prosenttia biologisesta iästä. Elintavoillakin toki on merkitystä.
– Todennäköisesti biologisesti nuorempi ihminen on tupakoimaton, on aktiivista liikuntaa, kasvisten syöntiä. Peruselintapatekijöitä, jotka selittävät.
Toisinaan syy kehon iälle jää mysteeriksi. Sekin kuuluu tieteen tekemiseen.
– Vaikka rakennetaan miten hienoja tilastollisia malleja ja selitetään eri tekijöitä, mitkä biologisen iän vaihtelua selittävät, siihen jää aina selittämätön osuus, mitä kaikki ne tekijät, jotka siihen olemme saaneet haalittua, eivät selitä. Se on joko sattumaa tai jotakin, mitä emme osaa mitata tai emme ole keksineet. Siihen jää aina selittämätön osuus, Jylhävä sanoo.
Katso myös: Tutkimus selvitti, miten eletään terveenä 90-vuotiaaksi – viimeistään tässä iässä on syytä alkaa kiinnittää huomiota itseensä
Uusimmat
-
21:13
Venäjä: Kaksi kuollut Ukrainan iskuissa Venäjällä
-
21:02
Hiekalla päällystetty iltapuku – tämä luomus käänsi katseita Met-gaalassa
-
20:58
MTV seuraa: Malmössä osoitetaan mieltä Israelin viisuosallistumista vastaan ja sen puolesta, protesteissa jopa 30 000 ihmistä
-
20:49
Leijonille valittiin kapteeni
-
20:32
Tuomarilan VPK:n vanha rakennus palaa Espoossa – ihmisiä kehotetaan pysymään sisätiloissa
-
20:20
Suomalaistähti varmisti olympiapaikan Pariisiin
-
20:01
Xi suitsutti Budapestissa Kiinan ja Unkarin välejä – vierailu tulkittu yritykseksi heikentää lännen yhtenäisyyttä
-
20:00
Lipuntarkastajien toiminnasta suivaantunut mies aiheutti vakavan vaaratilanteen bussissa Helsingissä
-
19:58
Meneekö tässä Israelin viisuedustaja? MTV:n toimittaja kuvasi Malmössä järeän poliisisaattueen
-
19:50
Uusien autojen keskihinta nousi parissa vuodessa yli kymppitonnilla – tässä syy
-
19:45
Tshekin SM-liigatähti kokemassa tylyn kohtalon Leijonat-pelin alla – hymähtää Konsta Heleniuksen "muurista"
-
19:40
Kouvolassa raju ulosajo
-
19:12
Tytär näki isänsä ensimmäistä kertaa ilman partaa – hellyttävä reaktio
-
19:09
Krista Tervo rykäisi kovan tuloksen
-
19:08
Retkikesä pelastettu? Retkeilijöiden taukopaikkoja ei karsita ainakaan vielä tulevana kesänä
-
19:05
Uusi kuva paljastaa "jumalan käden" syvällä avaruudessa
-
18:55
18-vuotias huippulupaus kilpailukieltoon – dopingnäytteessä samaa ainetta kuin venäläisellä kohutähdellä
-
18:46
Leijonien tärkeä taustahahmo vetäytyy sivuun MM-kisojen jälkeen – Jukka Jaloselta lämpimiä sanoja
-
18:25
Koivuallergikkoja odottavat tukalat päivät
-
18:20
NHL-seura päätyi kovaan ratkaisuun: "Päätös oli vaikea"
-
Lataa lisää