Tunnistatko kanin tai marsun sairauden? Näin vaivat oireilevat: "Aina hälyttävä merkki"
Lemmikit ovat taitavia salaamaan vaivansa. Jos tavallisesti aktiivinen marsu tai kani vain kököttää paikallaan, on hälytyskellojen syytä soida.
Lemmikin sairauden tai kivun tunnistaminen on toisinaan hankalaa. Esimerkiksi kissan hampaita voi särkeä vuosia niin, ettei omistaja huomaa mitään. Kissa ei myöskään pissaa "kostoksi" väärään paikkaan, vaan käytös kertoo yleensä terveysongelmista.
Kaneilla tai jyrsijöillä sairauden ensioire on yleensä syömisen väheneminen tai loppuminen sekä aktiivisuuden katoaminen.
– Eläin nököttää paikallaan eikä tee mitään. Se on aina hälyttävä merkki. Jos osaa seurata lemmikkiä, tämä on helppo havaita. Normaalisti hereillä ollessaan pienlemmikit ovat aktiivisia tyyppejä. Jos lemmikki vain nyhjöttää paikallaan flegmaattisena, tilanne on vakava, pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Jenni Ranki Evidensialta sanoo.
"Lemmikki lajista riippumatta ei ääneen valita"
Lemmikit ovat taitavia salaamaan vaivansa eivätkä yleensä halua sairaina herättää huomiota.
– Jotkut lajit voivat äännellä. Esimerkiksi jos pissaaminen tekee marsulle kipeää, ne usein itkevät ääneen. Pääsääntö kuitenkin on, että lemmikki lajista riippumatta ei ääneen valita. Enemmän se kääntyy sisäänpäin ja koittaa olla "näkymätön", Ranki sanoo.
Kun oire sitten näyttäytyy, on yleensä jo kiire lääkäriin.
– Pikkueläimillä on koiraan ja kissaan verrattuna nopeampi aineenvaihdunta, ja elintoiminnot voivat romahtaa äkkiä. Eli jos koiralle voisi varata parin päivän päähän ajan, yleensä vaikkapa hamsterin kohdalla sama oire tarkoittaa, että saman tien päivystykseen.
"Voi pohtia, että jos itselläni olisi samanlainen olo tai vaiva kuin lemmikillä, menisinkö lääkäriin?"
Omistajan onneksi kanit ja jyrsijät ovat nisäkkäitä – aivan kuin ihmisetkin. Ihmisellä on luontainen kyky tunnistaa sairauden oireita, ja lemmikkiä voi aivan hyvin inhimillistää tässä suhteessa, Ranki vinkkaa.
– Se, mikä ei ole normaalia ihmiskehossa, ei pääsääntöisesti ole normaalia muillakaan nisäkkäillä. Vaikkapa runsas silmän vuoto, vaikeutunut hengitys, vatsan huomattava turpoaminen, jos jalkaa ei pysty käyttämään tai jos pissa ei tule. Voi pohtia, että jos itselläni olisi samanlainen olo tai vaiva kuin lemmikillä, menisinkö lääkäriin? Jos vastaus on "kyllä", silloin lemmikinkin kanssa ihan ehdottomasti pitää mennä.
Katso myös: Kani on vaativa lemmikki, joka kaipaa tilaa ja tekemistä
Uusimmat
-
10:00
Salkkarit-juonipaljastukset julki! Hahmoa höykytetään huonosta käytöksestä
-
09:49
Palaako Paavo Väyrynen puoluepolitiikkaan? "Mikään vapaa keskustelu ei nyt ole mahdollista"
-
09:34
Lewis Hamilton sai Kendall Jennerin huutamaan: "Vihaan sinua"
-
09:16
Oulun yliopiston tutkijat kehittivät koronaviruksen lisääntymisen estävän yhdisteen
-
09:10
Kansainvälinen suuretsintä: Kaksi miestä katosi Lapin erämaassa
-
09:10
Kylian Mbappé sätti itseään PSG:n fiaskosta – yksi kysymys medialta oli liikaa
-
09:05
Tampereella autokorjaamohallin tulipalo sammutettu
-
08:58
Kolme asiaa, jotka ärsyttävät suomalaisia liikenteessä – samaistutko?
-
08:55
Tanssijat pelastivat Windows95manin pulasta kriittisellä hetkellä
-
08:40
Ukrainassa suuri ilmahyökkäys – voimaloissa vakavia vaurioita, Puola aktivoi ilmavoimansa
-
08:40
PSG:n uskomaton epäonni sai Tuomas Virkkusen epäuskoiseksi: "Se on noiduttu – ei ole todellista!"
-
08:32
Mikko Rantanen järjesteli hurjaa comebackia – Dallas Stars koki tyrmäyksen jatkoajalla
-
08:30
Teollisuustuotanto väheni maaliskuussa – taustalla muun muassa poliittiset työtaistelut
-
08:00
NBA-mestari sai jättimäiset sakot – paiskoi esineitä kohti tuomaria
-
07:57
Miten olisi ökytapahtumapaketti Pariisin olympialaisiin? Vain jos olet superrikas
-
07:56
Monet kevytyrittäjistä haavoittuvassa asemassa työelämässä – määrä kolminkertaistunut nopeasti
-
07:54
Windows95man paljastaa ongelmansa shortsien kanssa kesken esityksen: "Meinasi tulla paniikki"
-
07:43
Saako kuntosalilaitteessa istua, kun pitää taukoa sarjasta? Tämä kannattaa huomioida
-
07:37
Euroviisu-esiintyjän palestiinalaishuivista sanasota – "Minun silmissäni vain rasismia"
-
07:33
Yhdysvallat keskeytti pommitoimituksen Israeliin – syynä Rafahin-hyökkäykseen liittyvät huolet
-
Lataa lisää