Tuhkapilvi teki Erkki Liikasen ja kuumeisen Jyrki Kataisen kotiinpaluusta seikkailun – reissun kruunasi yhteinen minihytti
Islannin valtava tulivuorenpurkaus vuonna 2010 lamautti lentoliikenteen ja aiheutti ongelmia lentomatkustajien kotimatkoihin.
Yksi koeteltavista oli entinen Suomen Pankin johtaja Erkki Liikanen, joka oli kokoustamassa silloisen valtiovarainministeri Jyrki Kataisen ja hänen erityisavustajansa Juho Romakkaniemen kanssa Madridissa.
Kun lentoliikenne seisahti, päätti kolmikko löytää tiensä Suomeen maata pitkin.
Mutkia matkan toi kuitenkin se, että Katainen oli tällöin Liikasen sanoin yli 39 asteen kuumeessa.
– He olivat lähdössä junalla ja autolla kohti Eurooppaa. Katsoin heitä ja mietin, että en halua heitä yksin päästää. Lähden mukaan, Liikanen kertoo todenneensa.
Matka takaisin pohjoiseen kesti useita päiviä, eikä kaikki aina mennyt niin hienosti kuin olisi toivonut.
Liikanen muistaa, kuinka matkan loppupuoliskolla kolmikko ahtautui samaan laivan hyttiin.
– En niin pientä kolmen miehen hyttiä ole nähnyt koskaan, Liikanen muistelee naurahtaen.
Kuuntele Liikasen kertomus Missä olit, kun? -ohjelmassa yläpuolelta.
Lue myös: "Tuhkaa taivaalle": Näin Pekka Pouta ennusti säätä, kun Islannin tulivuori purkautui vuonna 2010
Missä olit, kun? on ohjelmasarja lähihistorian merkittävimmistä, dramaattisimmista ja kiinnostavimmista uutistapahtumista. Tämä artikkeli pohjautuu sarjan kolmannen tuotantokauden jaksoihin. Uudet jaksot MTV3-kanavalla sunnuntaina 7.1. kello 19.30 alkaen. Kaikki jaksot löydät MTV Katsomosta.
Uusimmat
-
13:37
Ilmari Käihkö ihmettelee: "Miksi Venäjä ei ole käyttänyt hyväksi mahdollisuuttaan?"
-
13:35
Käärijä esiintyy Euroviisujen toisessa semifinaalissa – hehkutuksen lisäksi soraäänet nousivat: "Hiukan törkeää"
-
13:31
Halla-aho Demokraatille: Pelttarilla ei ole tietoa, että hänen toimiaan tutkittaisiin
-
13:26
Järkyttävät huhut levisivät 24-vuotiaan ME-miehen kuolemasta – olympiavoittaja elää nyt pelossa: "He polttavat perheeni"
-
13:20
Montun pohja on nyt nähty – Liisa Rintaniemi paljastaa äitienpäivän sään
-
13:15
Ukrainassa suuri ilmahyökkäys – voimaloissa vakavia vaurioita, Puola aktivoi ilmavoimansa
-
13:14
Teini-ikäisen pojan ampuneelle miehelle 10 vuoden vankeustuomio
-
13:08
Superlupaus ylimääräisenä – näiltä Leijonien ketjut näyttivät MM-avauksen alla
-
12:40
Asiantuntija: tämä piirre kuningas Charlesin elekielessä on muuttunut täysin syöpädiagnoosin jälkeen
-
12:24
Yksi kuoli ulosajossa Ilmajoella
-
12:22
Yle: Vornanen ampui poliisina haulikkomiestä takamukseen
-
12:21
Tiedusteluvalvontavaltuutettu kertoo, kuinka tiedustelupalveluita pidetään silmällä: "Ideana on, että..."
-
12:21
Helsingissä kateissa 59-vuotias mies
-
12:15
Poliisin käytöstä sirkusautoksi – muistatko tämän menopelin suositusta lastenohjelmasta?
-
12:14
UM vahvistaa: Suomalainen kuollut Thaimaassa
-
12:14
Serbian presidentti Xille: Taiwan kuuluu Kiinalle
-
12:09
Olkiluoto 3:n huolto venyy taas – reaktorien välillä huoltorumba
-
11:26
Nainen löytyi kuolleena ulkoalueelta Mäntsälässä – miestä epäillään taposta
-
11:18
Poliisi Viertolan kouluampumisesta: Tekoa suunniteltiin viikkoja, 12-vuotias ampunut aseella ennenkin
-
11:17
Vahvat oluet tulossa ruokakauppaan, mutta edessä voi olla "venkslaus"
-
Lataa lisää