Itä-Uudenmaan poliisi tutkii viime lauantaina Mäntsälässä tapahtunutta epäiltyä henkirikosta.
Tutkinnanjohtaja Sanna Rentolan mukaan henkirikoksen uhri on nuorehko nainen. Lenkillä ollut ohikulkija löysi uhrin ulkoalueelta Mäntsälässä ja ilmoitti asiasta hätäkeskukseen lauantai-iltana.
Uhrissa oli ulkoisen väkivallan merkkejä, jonka vuoksi poliisi tutkii tapausta tappona. Asiassa tutkita tällä hetkellä muita rikosnimikkeitä.
Poliisin mukaan vainajaa ei oltu yritetty kätkeä paikalla.
Mies otettiin kiinni tänään
Rikoksesta epäilty mies otettiin poliisin mukaan tänään kiinni. Muita epäiltyjä asiassa ei uskota olevan.
Poliisin mukaan uhri ja epäilty olivat toisilleen entuudestaan tuttuja. Sen tarkemmin virkavalta ei kuitenkaan täsmennä heidän välistä suhdettaan.
Poliisi sanoo kertoneensa osapuolten entuudestaan tuntemisesta, jotta paikallisten huoli olisi vähäisempi.
– Ettei tarvitse pelätä, että joku tuntematon olisi tuntematonta vaaninut. Vaikka tämä on ulkoilualueella tapahtunut, niin henkilöt ovat tunteneet toisensa, Rentola kertoo MTV Uutisille.
Poliisi ei kerro julkisuuteen toistaiseksi rikoksen tekotapaa tai muita tarkempia tietoja. Yksityiskohtia voidaan Rentolan mukaan kertoa niukasti, koska tutkinta on vielä alussa eikä epäiltyäkään ole vielä ehditty kuulustella.
– Kun tutkinnat on tehty, voitaneen kertoa enemmän julkisuuteen.
Mäntsälässä tapahtunutta henkirikosta tutkitaan rikosnimikkeellä tappo. Mutta mikä erottaa tapon murhasta? Kysymykseen vastattiin Rikospaikka-ohjelman Murharyhmä-ohjelmassa.
Uusimmat
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:54
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levinnyt myös maastoon
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Juuri nyt: Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
Lataa lisää