15-vuotiasta ammuttiin päähän uudenvuodenaattona, ampujalle 10 vuoden tuomio – näin illan tapahtumat etenivät
15-vuotias poika kuoli vammoihinsa sairaalassa.
Teini-ikäisen pojan surmannut mies tuomittiin keskiviikkona 10 vuoden vankeuteen Satakunnan käräjäoikeudessa. Mies ampui pienoisrevolverilla 15-vuotiasta poikaa päähän Porissa viime uudenvuodenaattona. Poika kuoli myöhemmin sairaalassa vammoihinsa.
Käräjäoikeuden mukaan Robin Tino Kristian Kivistö, 24, syyllistyi tapon lisäksi myös ampuma-aserikokseen ja oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamiseen.
Rikos tapahtui asunnossa, jossa oli paikalla muitakin. Syyttäjän haastehakemuksesta ilmenee, että ennen kuolettavaa laukausta Kivistö oli osoittanut poikaa tyhjänä olleella pistoolilla keskivartaloon ja vetänyt liipaisimesta kahdesti. Poika pakeni asunnon makuuhuoneeseen ja sulki oven.
Kun poika myöhemmin palasi keittiön pöydän ääreen, tuomittu nousi, osoitti poikaa aseella ja laukaisi sen. Luoti osui poikaa otsaan kulmakarvojen väliin, ja hän putosi tuolilta lattialle.
Oikeudessa kuullut todistajat kertoivat, että Kivistö oli leikitellyt tyhjällä aseella ja osoitellut sillä muitakin paikalla olleita.
"Pelkäsin hänen satuttavan"
Yksi paikalla olleista soitti hätäkeskukseen. Tuomittu vaati, että hätäkeskuspuhelussa ei kerrota tapahtumien todellista kulkua.
– Kun sanoin, että soitan apua, Robin sanoi mulle ja (paikalla olleelle miehelle), ettei saa puhua hänestä mitään. (...) Robin käski sanoa, että kaksi miestä tuli ja ampui, jonka jälkeen ne lähti pois. Robinilla oli se pyssy, joten pelkäsin hänen satuttavan, jos olisin kieltäytynyt. Robin oli tosi aggressiivisen oloinen, kertoi paikalla ollut nainen oikeudessa.
Tuomittu kiisti oikeudessa syyllistyneensä tappoon. Hän katsoi toimineensa törkeän huolimattomasti ja siten syyllistyneensä törkeään kuolemantuottamukseen. Hän sanoi, että ei ollut tietoinen siitä, että hänen käsittelemässään aseessa oli laukaisuhetkellä patruuna.
Syyttäjä vaati lisäksi yhdelle ihmiselle rangaistusta rikoksentekijän suojelemisesta. Tämän syytteen käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi.
Uusimmat
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
Lataa lisää