Suostumuksellinenkin seksityö voidaan tulkita paritukseksi – seksityölle uudet säännöt?
Suomen lainsäädäntö rajoittaa monin tavoin aikuisten vapaaehtoista seksityötä. Oikeus työhön -kansalaisaloitteen pyrkimyksenä on dekriminalisoida seksityö Suomessa ja taata alan toimijoille samat oikeudet ja mahdollisuudet, jotka muiden alojen harjoittajilla Suomessa jo on.
Nykyinen lainsäädäntö rajoittaa monin tavoin aikuisten vapaaehtoista seksityötä, sillä se estää muun muassa palvelujen markkinoinnin ja turvallisten työtilojen vuokraamisen.
Oikeus työhön -kansalaisaloitteella pyritään uudistamaan Suomen lainsäädäntöä seksityöntekijöiden oikeuksia ja turvallisuutta paremmin huomioiviksi.
Nimiä aloitteeseen on kerännyt joukko seksi- ja erotiikka-alan työntekijöitä, lakiasiantuntijoita, tutkijoita, aktivisteja ja poliittisen vaikuttamistyön ammattilaisia.
Vaatimuksena samat oikeudet kuin muilla aloilla
Kansalaisaloitteella pyritään siihen, että suostumuksellisesti toimivilla seksityöntekijöillä olisi samat oikeudet ja mahdollisuudet harjoittaa ammattiaan kuin muiden alojen toimijoilla Suomessa.
Kampanjapäällikkö Riikka Pöntisen mukaan muutoksia tarvitaan muun muassa paritusta ja ihmiskauppaa koskeviin rikoslakeihin, sillä tällä hetkellä voimassa olevien lakien mukaan myös suostumuksellinen seksityö voidaan tulkita paritukseksi.
Näiden lisäksi kansalaisaloite vaatii muutoksia myös järjestyslakiin, joka estää seksipalveluiden ostamisen ja myymisen julkisella paikalla, sekä ulkomaalaislakiin, jonka mukaan epäilys seksipalvelujen myymisestä voi olla käännyttämisperuste.
Uusimmat
-
09:34
Lewis Hamilton sai Kendall Jennerin huutamaan: "Vihaan sinua"
-
09:16
Oulun yliopiston tutkijat kehittivät koronaviruksen lisääntymisen estävän yhdisteen
-
09:10
Kansainvälinen suuretsintä: Kaksi miestä katosi Lapin erämaassa
-
09:10
Kylian Mbappé sätti itseään PSG:n fiaskosta – yksi kysymys medialta oli liikaa
-
09:05
Tampereella autokorjaamohallin tulipalo sammutettu
-
08:58
Kolme asiaa, jotka ärsyttävät suomalaisia liikenteessä – samaistutko?
-
08:55
Tanssijat pelastivat Windows95manin pulasta kriittisellä hetkellä
-
08:40
Ukrainassa suuri ilmahyökkäys – voimaloissa vakavia vaurioita, Puola aktivoi ilmavoimansa
-
08:40
PSG:n uskomaton epäonni sai Tuomas Virkkusen epäuskoiseksi: "Se on noiduttu – ei ole todellista!"
-
08:32
Mikko Rantanen järjesteli hurjaa comebackia – Dallas Stars koki tyrmäyksen jatkoajalla
-
08:30
Teollisuustuotanto väheni maaliskuussa – taustalla muun muassa poliittiset työtaistelut
-
08:00
NBA-mestari sai jättimäiset sakot – paiskoi esineitä kohti tuomaria
-
07:57
Miten olisi ökytapahtumapaketti Pariisin olympialaisiin? Vain jos olet superrikas
-
07:56
Monet kevytyrittäjistä haavoittuvassa asemassa työelämässä – määrä kolminkertaistunut nopeasti
-
07:54
Windows95man paljastaa ongelmansa shortsien kanssa kesken esityksen: "Meinasi tulla paniikki"
-
07:43
Saako kuntosalilaitteessa istua, kun pitää taukoa sarjasta? Tämä kannattaa huomioida
-
07:37
Euroviisu-esiintyjän palestiinalaishuivista sanasota – "Minun silmissäni vain rasismia"
-
07:33
Yhdysvallat keskeytti pommitoimituksen Israeliin – syynä Rafahin-hyökkäykseen liittyvät huolet
-
07:11
Sebastian Aho vietti superiltaa – pudotuspelitrilleri ratkesi jatkoajalla
-
07:03
Tässä komeilevat Leijonien MM-pelaajat – kuinka monta tunnistat?
-
Lataa lisää