Mainos
Mainos

Ruokaraivoisat vegaanit

Jos jokin trendi leimaa 2010-lukua, se on mielensäpahoittaminen. Somen myötä mutina ja murina alkoivat kuulua kauas ja keräämään ympärilleen yleisöä. Tuntuu, että helvetin portit aukesivat karppausbuumin aikana. Ruokaan alettiin suhtautua kiihkolla, jollaista tässä maassa ei oltu ennen koettu. Äkkiseltään se kuulostaisi hyvältä, mutta käytännössä keskustelu kaikui samanmielisten poteroissa ja karjumisena toista mieltä oleville. Tiedä sitten, oliko ruokavalioiden välillä haparoivien alhaisella verensokerilla merkitystä. Karppauksesta lähtien ruoasta tuli aihe, jossa saa kiihkoilla ja purkaa antipatioitaan. 

Nettiraivoa aiemmin olin törmännyt ruokavalionsa turhan vakavasti ottaviin lähinnä vegaanien parissa. Puhkikulunut vitsi kysyy, mistä tunnistaa seurueen vegaanin. Ja hassunhauskana vastauksena, että ei tarvi tunnistaa, kyllä hän kertoo. Vitsi ei olisi syntynyt saati levinnyt, ellei niin moni tunnistaisi siitä totuuden siementä. Eläinmaailman tuotokset hylänneet ihmiset ovat olleet usein varsin herkkiä tuomaan vakaumustaan esille julistamiseen asti kurkottavalla tyylillä. Näkemys on klisee, mutta oma kokemukseni puhuu paljon sen puolesta. Karppausraivon jälkeen julistajien kirjo on monipuolistunut ja netin keskustelupalstat täyttyneet ruokavalioitaan ärhäkkäästi vertailevien ja puolustavien murinasta. Yritän välttää näitä sanaharkkoja kuten ylipäätään netin keskustelupalstoja.

Viime viikolla satuin kuitenkin lukaisemaan Facebookin vegaaniryhmästä keskustelun, joka palautti takaraivosta mielikuvani porukasta. Tiedän hyvin, että se on räikeä yleistys ja tunnen monta totaalisesti eri tavoin ruokavakaumuksensa kanssa elävää. Silti kokemuspohjani pilarit on rakennettu ruoan ja itsensä ainakin sen suhteen melkoisen vakavasti ottavista ihmisistä. Veganismista on tullut pyhä lehmä, jonka arvostelija asettaa itsensä lynkkausporukan ääreen. Porukan, koska netissä he haistavat helposti veren (ok, huono vertaus) ja villiinnyttävät toisensa taistoon vääräuskoista vastaan. Kuten nykyään huolestuttavan usein käy, ihmiset saavat puhtia toisten raivosta ja kasvattavat sitä yhteisöllisesti lisää. Ihmettelen, mitä kaikkea porukka kirjoittaakaan Facebookiin omalla nimellään ja kuvallaan. Vegaanivitsin heittänyttä potkitaan kuin vierasta sikaa (taas huono vertaus), vyön alle ja henkilökohtaisuuksiin asti. Omaa vakaumusta avataan syyttelyllä ja poteroitumisella. Valitetaan, kun heidän vakaumustaan ei arvosteta ja haukutaan raadonsyöjät. Ja kuten rasismi verhoutuu nykykeskusteluissa kansallismielisyydeksi, kutsutaan joukkoistettua, asiatonta raivoamista kritiikiksi.

HEI VEGAANI! Chill. Just chill. Ei ole niin tärkeää. Sinä ja sinun ruokavaliosi ei ole niin tärkeä. Edes itsellesi siinä määrin, että saastutat kroppaa ja mieltäsi stressihormoneilla. Ei ole minunkaan. Olet tehnyt hienon valinnan. Kerro siitä. Silloin jaksan kuunnella. Herpaantunutta ja köyhää rähjäämistä en.

Ja hei, kun nyt olet siinä, niin käydäänkö veganismin käyttöohjeita kertauksena? Vegaani ei syö eläinkunnan tuotteita. Pienen ravintola-ammattilaiskyselyn pohjalta 2/3 vegaaneiksi itsensä ravintoloihin ilmoittavaa valitsee kuitenkin listalta kalaa. Et ole silloin vegaani. Olet pescovegetaristi tai tarkemmin esim. muutoin vegaaniruokavaliota noudattava, mutta syöt kalaa. Liivatetta et syö tai et ole vegaani. Etkä hunajaa. Jos tarjoilija kysyy vegaaniksi julistautumisesi jälkeen, syötkö kalaa, se ei ole ymmärtämättömyyttä. Se on palvelua, jolla halutaan varmistaa, että sinulle voidaan tarjota parasta ruokavaliotasi kunnioittaen. Ravintola tietää, mistä liivate on tehty. Silti vegaaneiksi itseään kutsuvista asiakkaista valtaosa syö sitä ruoassa. Älä ota itseesi. Sinua ei syrjitä. Vegaani-wannabeet ovat vain turmelleet pelisäännöt. Vegaaniksi itseään kutsuminen voi tuntua itsestä hyvältä, vaikka pelaakin tarkkissäännöillä ja ässä hihassa. Älä uhriudu. Maailma ei sodi aatettasi vastaan. Eivät myöskään ravintolat. Kaikki eivät täytä vaatimuksiasi, joten käy niissä, jotka täyttävät. Niin minäkin teen. Älä huutele normiesi alapuolelle vaan kiitä tasollesi yltäviä. Tasokas vegaaniruoka on monelle kokille haaste.

Mutta tiedä, että arvostan valintaasi suuresti. Jopa kadehdin. Oma hedonistinen luonne haraa kuitenkin sen verran vastaan, että haluan nauttia mahdollisimman monesta mausta, mitä maailma tarjoaa. Liha on raaka-aine muiden joukossa, pääasia on hyvä ruoka. Suhtaudun vakavasti lähinnä makuun.

Moni minunkin ruokavalioon ja bloggaamiseen liittyvä seikka tarjoaa aiheita huumorille. Ilkeällekin. Jos vitsin kautta näen häivähdyksen itsestäni, nauran, vaikka kuinka samalla sattuisi. Se tekee hyvää. Ei tämä ole niin vakavaa. Se on vain ruokaa. Sen tarkoitus on tuottaa iloa. Nautitaan siitä.

PS. Kirjoitan myöhemmin näkemyksiäni pakkomielteisistä lihansyöjistä.

 

Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.