Lampaanpaisti pääsiäiseksi

Tämä on ihana paisti pääsiäispyhinä, mutta luultavasti ateria muistetaan kastikkeesta. Se on fantastisen maukas.

Kahdeksalle

  • 1 lampaanpaisti, noin 2 ½ kg
  • 5-6 anjovisfileetä
  • 2 tl rosmariinia
  • suolaa ja pippuria
  • 3 dl kuivaa valkoviiniä
  • ½ dl viinietikkaa
  • 50 g margariinia, sulatettuna
  • 3 dl lientä kuutiosta
  • 2 dl kuohukermaa
  • arrowjuurta
  • soijaa

Lisukkeeksi

  • grillattuja tomaatteja
  • raakapaistettuja perunoita

Valmistusohje

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Mausta liha joka puolelta suolalla ja pippurilla. Muussaa anjovisfileet ja levitä muusi lihan päälle. Laita paisti uunipannuun tai uunivuokaan, pistä siihen paistolämpömittari. Ripottele päälle rosmariinia ja kaada päälle sula margariini.

2. Laita paisti uunin alatasolle. Kuumenna viini ja viinietikka kattilassa. Valele paistia seoksella tasaisin väliajoin. Paista kunnes sisälämpötila on 62-65 astetta.

3. Ota paisti vuoasta. Vatkaa pannu/vuoka liemellä ja siivilöi liemi kattilaan. Lisää kerma ja keitä kokoon ilman kantta kunnes jäljellä on puolet. Suurusta arrowjuurella, jonka olet sekoittanut tilkkaan vettä. Mausta soijalla.

Parhaat ruokaohjelmat

  • masterchef2 (002)
    MasterChef Suomi

    MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.