Turhaudun kuluttajien laiskuudesta. Ihminen voi olla vaikka miten uuttera, mutta kuluttajana, ostajana, oiotaan mutkat luotisuoriksi. Valintojen vaikutusta itselle tai ympäristölle ei ajatella. Kriteereinä ovat hinta, helppous ja siedettävä laatu, painotus vaihtelee. Ei haluta ajatella, ei tulla ajatelleeksi. Mun elämä määrää. Mä hoidan itseni ja perheeni, kyllä se maailma hoitaa itsensä. Aina hoitanut. Moni toivoo asioiden kääntyvän parempaan suuntaan. Omaa toimintaa ei silti olla valmiina muuttamaan hitustakaan. Maailmanrauhaa ja globaalia tilaa ei tarvitse ajatella. Ei tarvitse huolestua. Tehdä vain hienosäätöä valintoihin. Antaa pieni ajatus normaalisti autopilotilla valituille elintarvikkeille. Tällä kertaa kotimaista, tällä kertaa luomua. Pienet teot merkitsevät kahvipöydässä heitettyjä toiveita enemmän. Yhtä ainutta tuotetta tai brändiä ei ole vuoden päästä olemassa, jos ihmiset lakkaisivat tänään ostamasta sitä. Sinä päätät, teollisuus seuraa. Sinä määräät, teollisuus tottelee.
Turhaudun teollisuuden vastuuttomuudesta. Ruokateollisuus sai elää kuin pellossa läpi 1900-luvun. Tuote kehitettiin, ihmiset ostivat. Tuotetta mainostettiin, ihmiset uskoivat. Katetta parannettiin, laatua heikennettiin. Tuotantoa kehitettiin, eläimiä syrjittiin. Massatuotannon kasvun aikana tuotantotavat vinoutuivat kuluttajien selän takana. Sodanjälkeinen ilmapiiri arvosti ruoan määrää laadun kustannuksella. Halvalla ja enemmän. Win-win. Kun asioihin alettiin havahtua, oli jo myöhäistä muuttua. Vähintään hidasta. Todella hidasta. Teollisuus ei halunnut päästää irti saavuttamastaan valta-asemasta. Kuluttajaa oli talutettu kuin pässiä narussa. Seurasi hämmennys, kun pässi alkoi rimpuilla. Sarvet alkoivat tökkiä ja lieka pääsi irti. Pässi alkoi kysellä, haastaa, vaatia. Vuosikymmenten aikana teollisuus oli onnistunut rakentamaan yhteiskunnan kanssa kuluttajille aitauksen, josta pässi ei päässytkään vapauteen. Rajat oli tehty teollisuuden sanelemana, koska kukaan ei valittanut. Aitaan alkoi tulla halkeamia. Valta murentua. En tiedä, onko olemassa yhtään aidosti vastuullista isompaa ruokayritystä. Sellaista, joka toimisi vastuullisesti, vaikka kulutusilmapiiri ei sen perään huutelisikaan. Kuuntelen, jos joku sellaisen hihkaisee. Turhaudun seuratessani kiihtyvää teollisuuden ja kiristyvien, kuluttajaa suojelevien säädösten hippasleikkiä. Kun makeisveroa kiristetään, muutetaan karkit kekseiksi. Kun yhtä haitta-ainetta rajoitetaan, tuodaan tilalle toista. Positiivisiakin merkkejä on havaittavissa. Yhä useampi firma löytää vastuullisuudesta kilpailuetua. Huikean tuottoisia esimerkkejä syntyy nykyisin kaiken aikaa.