Tarkista, kuinka paljon sokeria juot päiväsi aikana – jopa tuoremehu riskirajoilla

kolajuoma
Shutterstock

Jos juot mitä tahansa muuta kuin vettä, juomalasissasi saattaa piileskellä valtava sokeripommi.

Maailman terveysjärjestö WHO antoi vastikään tuoreen ohjeistuksen, jonka mukaan aikuisen tulisi saada ruokavaliostaan maksimissaan 25 grammaa sokeria per päivä. 

Määrä täyttyy jo parissa tunnissa, jos juomatottumuksiisi sisältyy runsaasti mehuja ja virvoitusjuomia. 

Suomalaisen Ravitsemusneuvottelukunnan tekemän suosituksen mukaan maksimissaan kymmenen prosenttia koko vuorokauden energiansaannista tulisi saada sokerista. WHO:n tekemän vastaavan suosituksen mukaan vain viisi prosenttia saadusta energiasta tulisi tulla sokereista. 

Miten liiallisen sokerinkulutuksen saa aisoihin?

Jos juot mitä tahansa muuta kuin vettä päivän mittaan, ylimääräinen sokeri piileskelee luultavasti juomalasissasi. Tyypillinen aamiaisjuoma on appelsiinimehulasillinen. Yhdessä desilitrassa tavallista appelsiinitäysmehua on keskimäärin 10 grammaa sokeria. Monet lisäävät myös kahvin tai teen joukkoon sokeria heti aamusta. 

Limonadit ja muut virkistysjuomat ovat yksi pahimmista sokeripommeista. Puolen litran pieni pullo kolajuomaa sisältää 50-60 grammaa sokeria. Limu ei kuitenkaan ole ainoa sokeririski: erilaiset kaupoissa myytävät jääkahvit, energiajuomat, valmissmoothiet ja vitamiinivedet sisältävät yhtä lailla suuren määrän sokeria.

Virkistysjuomiin, mehuihin ja limuihin tulisi suhtautua samoin kuin makeisiin, sipseihin ja mihin tahansa herkkuihin. Niiden ottaminen osaksi päivittäistä ruokavaliota asettaa sinut väistämättä sokerin liikakulutuksen riskiryhmään. 

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!