Taas on tutkittu kahvia! Sumpilla yllättävä vaikutus alkoholin aiheuttamaan sairauteen

Shutterstock

Jälleen on löytynyt yksi syy lisää nauttia aamun pakolliseltakin tuntuva kofeiinipommi. Maailman syöpätutkimussäätiön mukaan kahvinjuonti voi vähentää riskiä sairastua maksasyöpään.

Kahvin terveysvaikutukset voidaan jakaa kahteen leiriin: toisaalta runsas kofeiini voi olla pahaksi terveydellesi, mutta tutkimukset ovat osoittaneet myös, että kahvi voi vähentää sydänkohtauksen tai syövän riskiä.

Tuoreimman, Maailman syöpätutkimussäätiön tekemän tutkimuksen mukaan ylipaino ja säännöllinen alkoholin nauttiminen voivat johtaa maksasyöpään, mutta säännöllinen kahvinjuonti voi kuitenkin vähentää tuota riskiä.

Kuinka kahvi sitten auttaa maksaasi? Tutkimuksessa käsiteltiin 34 eri tutkimusta ympäri maailmaa, joihin osaa ottivat 8,2 miljoonaa aikuista. Näistä aikuisista 24 500 sairasti maksasyöpää. Tutkimuksessa kävi ilmi, että kahvin sisältämät yhdisteet käynnistävät elimistön suojamekanismit aktivoiden esimerkiksi sellaisen entsyymin, joka vähentää myrkkyjen vaikutuksia elimistössä.

Lisäksi kahvin on todettu vähentävän tulehduksiin liitettyjen geenien ilmeentymistä ja vaikutukset ovat huomattavimpia juuri maksassa.

Tutkijat ovat kuitenkin varmempia alkoholin ja syövän yhteydestä kuin kahvin ja syövän ehkäisyn yhteydestä.

Makuja.fi – tykkää meistä Facebookissa ja Instagramissa!

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!