Kaurapuuro on täydellinen aamupala.
Kaurasta voi saada irti erityisen paljon terveydelle suotuisia vaikutuksia. Harvardin yliopiston vuonna 2015 tekemän tutkimuksen mukaan täysjyvätuotteiden päivittäinen nauttiminen pidentää elinikää ja vähentää riskiä sydänsairauksiin. Riittää, kun syöt päivässä 28 grammaa täysjyvätuotteita – eli jo yhdellä puurolautasellisella on hurjat vaikutukset!
Auttaa hoikistumaan
Muutama vuosi sitten Kiinassa tehdyn tutkimuksen mukaan kaurahiutaleiden säännöllinen nauttiminen voi auttaa laskemaan kolesterolitasoja. Tutkimukseen osallistuneista kauraa syöneiden vyötärökin hoikistui kuuden viikon aikana enemmän kuin niiden, jotka söivät kaurahiutaleiden sijaan hiilihydraatteja nuudeleiden muodossa. Myös suomalaistutkimukset puhuvat kauran terveellisyyden puolesta.
Pitää nälän loitolla
Kaurahiutaleet ovat oivallista aamupalaa myös siksi, että ne auttavat pitämään nälän loitolla lounaaseen saakka. Toisin kuin esimerkiksi sokerisisia muroja, kaurahiutaleita elimistö sulattaa hitaasti, pitäen verensokeriarvot tasaisina ja energiatasot pidempään korkealla heti aamusta.
Hyviä hiilihydraatteja
Huiman proteiinivillityksen jälkeen monet ravitsemusterapeutit ja personal trainerit ympäri maailmaa ovat ryhtyneet puhumaan hyvien hiilihydraattien puolesta. Kaurahiutaleet lasketaan usein tähän suositeltujen hiilihydraattien joukkoon. Amerikkalaisen ravitsemusterapeutin, Shira Lenchewskin mukaan elimistö hyödyntää aamulla nautitut hiilihydraatit illalla nautittuja paremmin. Tästä syystä kaurahiutaleiden nauttiminen heti aamusta esimerkiksi kaurapuuron muodossa on mitä oivallisin tapa aloittaa päivä.
