Syö kokonainen avokado päivässä – huikea terveysvaikutus

shutterstock_116575963
Avokado päivässä pitää kolesterolin loitolla? Shutterstock

Tiesitkö, että hyviä rasvoja sisältävällä avokadolla voi olla suotuisia vaikutuksia kolesteroliarvoihin?

Muun muassa avokadon, rasvaisen kalan ja pähkinöiden sisältämien hyvien rasvojen on jo pitkään tiedetty olevan erilyisen terveellisiä. Tutkimustiedon valossa avokadot saattavat kuitenkin olla jopa tervellisempiä, kuin mitä on kuviteltu.

TIESITKÖ? Kokonainen avokado sisältää noin 320 kilokaloria. Rasvaa yksittäisessä avokadossa on noin 30 grammaa.

Journal of the American Heart Association -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan avokadon syöminen voi vaikuttaa erityisen suotuisasti haitallisiksi tiedettyihin LDL-kolesteroliarvoihin. Pennsylvanian University Parkin ravitsemustieteilijöiden tekemän tutkimuksen mukaan hyviä rasvoja nimenomaan avokadojen muodossa sisältävä ruokavalio laskee huonoja kolesteroliarvoja enemmän kuin vähärasvainen dieetti.

Syy huikeaan terveysvaikutukseen on asiantuntijoiden mukaan se, että hyviä rasvoja sisältävät ruoka-aineet sisältävät hyödyllisiä rasvahappoja, jotka edesauttavat sydämen terveyttä ja laskevat kolesterolia. Avokadossa on tämän lisäksi erityisen paljon terveyttä edistäviä kuituja ja kasvisteroleja.

Lähde: Prevention, Journal of the American Heart Association

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.