Teen tällä bloggauksella historiaa. Kerron ensimmäistä kertaa asiasta, jonka olen saanut ilmaiseksi blogini kautta. Ei siinä, ilmaiset näytteet ovat laskettavissa yhden käden sormin muutenkin. (Tämä ei ollut vinkki.) Sain kutsun tulla maistelemaan helsinkiläisen GLO-hotellin uuden, modernia skandinaavista keittiötä edustavan Glogatan 4 -ravintolan antimia. Edessä oleva viikonloppu pääkaupungissa osui juuri sopivasti kohdalle.
RESPASTA SEURAAVA. Hotellin ravintoloilla on Suomessa surkea maine. Tampereellakin hyvää ruokaa tarjoilee vain pari sellaista eikä kokemukseni Helsingistäkään ole mairittelevia. Olen aikas varma, etten olisi eksynyt hotellin aulassa ja sen jatkeena toimivaan ravintolaan ilman kutsua. On vaikeaa kuvitella syövänsä hyvin, jos hotellin ulko-ovelle on viitisen metriä. Onneksi sain tilaisuuden osoittaa ennakkoluuloni vääräksi. Hiukan kuitenkin häiritsi asettelu, jossa jokainen henkilökunnasta tietää minun olevan ruokabloggari. Parempi vain yrittää nauttia.
RAVINTOLALLE RISUJA. Saimme nautittavaksemme keittiömestari Ville Rainion nimikkomenun (63 eur) suositusviineineen (49 eur). Ja kyllä, otin viinipaketin kokonaisena, makuhermojani uhmaten. Rainio on kolmikymppinen, mm. Savoyssa ja Jouni Törmäsen nizzalaisessa La Réserve de Nicessa kannuksensa hankkinut kokki. Onpa tie koukannut myös maailman parhaan ravintolan, kööpenhaminalaisen Nomankin keittiön kautta. Alkuun meille tuodaan pöytään Lehtipuu, jonka oksiin oli ripustettu juures- ja kalannahkasipsejä, Nomaa lainaten. Olen antanut ravintoloille risuja, mutta nyt sain niitä itse. Mukana tullut dippi oli hiukan turha, mutta ihan jees silti. Näyttävä esiintulo. Leivät tuotiin kätevästi kuumien kivien päällä. Niiden seuraksi itsekirnuttua voita ja omenalla maustettua voita tuubissa. Leipien päälle oli siroteltu vihannesten paahtamisesta syntynyttä tuhkaa. Voin kirnuamisesta syntynyttä piimää oli käytetty vaalean leivän tekemiseen. Mainiota.
Toiseksi tervehdykseksi saimme purkkiruokaa. Sardiinipurkkiin aseteltua lasimestarin silakkaa vihannesten ja sinappikastikkeen kera. Näitä ruokia kalansiedätyskuurini tarvitsee. Miten se onkaan, etten voi sietää esim. silakkapihvejä, mutta hyvässä ravintolassa itseltään maistuva silakka toimii hyvin?
Hmm... risuja ja tölkkejä… lähteekö pian lapasesta?
KASVIS. Alkuruoaksi oli tarjolla Talvijuureksia. Raitajuurta pitkänä soirona, haudutettua punajuurta, rakuunatahnaa, omenaa ja siiderihyytelöä sekä itse hapatettua kermaa. Ilmava ja värikäs annos, joka antoi esimakua pohjolan makuihin matkaamisesta. Syvyyttä makuun toi punajuuren ja paahdettujen maapähkinöiden todella upean yksinkertainen liitto. Täytyy kokeilla vaikka punajuurilasagnessa. Raitajuurta pitää laittaa mökillekin kasvamaan.
KALA. Kala-annokseksi saimme Kitkan neulamuikkuja ja Puolaveden muikunmätiä. Raaka-aineet toimivat kikkailematta hyvin yksiin. Rakennetta friteeratulla perunasoirolla, suolaa mädistä ja muikusta. Pehmeyttä alle lorotetusta perunakeitosta. Sävyä tilliemulsiosta. Elämäni ensimmäinen pitämäni muikkuannos. Vaimo sanoi lautasen tyhjennyttyä kosivansa Rainiota, jos mies tulee näyttäytymään.
SAVU. Rekvisiitat jatkuivat toisessa kasvisruoka-annoksessa. Pöytään tuodaan Sarpanevan pata, jonka auetessa ilman täyttää huumaava savuntuoksu. Eteen asetellaan lautaset, joissa on persiljaohraa ja kahdella tapaa kuivattua omenaa. Padasta nostetaan savunauris kruunuksi. Sivuun ilmakuivattua villisikaa. Suuria vastakohtia, jotka pelasivat varsin hyvin yhteen. Nauriin savuisuus oli onneksi miedompi, mitä tuoksu antoi ymmärtää. Ei silti elämää suurempaa. Vaimo oli toista mieltä ja piti annosta yhtenä menun suosikeista. Mutta oliko villisika tarpeen, vaikka hyvää olikin? Suun raikastajaksi ja sävyn vaihtajaksi tuli perään mainiota fenkolivaahtoa ja tillihyytelöä.
LUU JA PUUKKO. Lämpimien ruokien huipuksi pöytään kärrätään melkoinen teatteri. Lankunpätkälle aseteltua secretoa eli 9 h kypsytettyä siansivua, verimakkaraa ja friteerattua porsaannahkaa. Lautaan on isketty kiinni junkkaripuukko. Perästä seuraa toinen tarjotin, jossa törröttää kaikessa karuudessaan reisiluu ja sisällä palat luuydintä. Täytyy sanoa, että teatraalisuus alkoi tuntua jo yliyrittämiseltä. Annoin sen tosin nopeasti anteeksi maistaessani annosta. En millään olisi halunnut pitää liha-annoksesta eniten, mutta tämä oli parhaita miesmuistiin. Yksittäin maut eivät säväyttäneet, mutta kun keräsi haarukkaan koko ajan perfect biteja kaikista osasista, koin sen sekunnin kestävän mykistyneisyyden hetken, jota aina ravintolassa jahtaan. Puukot ja luut on nähty muuallakin (kuvina), mutta tärkein eli maku oli taivaallinen. Tummia, varsin suolaisia sävyjä, joille luuytimen makeus antoi vastapalloa. Vaimolle luuytimen imelyys on ollut aina liikaa, joten sain popsia sen tuplana.
MUMMOLA. Sitten jälkiruokaan. Suolaista leipäjuustovanukasta, lakkaa, sipulia ja kanelia. Hämmentäviä yhdistelmiä, jotka toimivat. Hivenen vaikea syödä sitkeän leivän takia. Itse pidin, vaimo rakasti.
Talven mustikkapiirakka oli pyöräyttänyt mummolasuosikin roolit sekaisin. Rapeaa, timjamilla maustettuja pohjamuruja, kuivattuja mustikoita, mustikkahilloa ja vaniljajäätelöä. Mummoni mustikkapiirakan kanssa on turha kilpailla, mutta modernina versiona tämä oli hauska kokemus. Hiukan olisin toivonut vieläkin syväluotaavampaa "tutkielmaa" mustikasta, mutta kelpo näinkin ja omaan hillittyyn makeusmakuuni juuri passeli.
IHMISET. G4:n astiasto oli show-värkkejä lukuunottamatta rustiikkista keramiikkaa, mikä pohjaa varmasti Noman karuun tyylikkyyteen. Meistä huolehtivat illan aikana (hyvässä mielessä) kokeneen oloinen nainen sekä hyvin auttavainen miestarjoilija. Viinit tarjoili tutun oloinen sommelier, joka paljastui pitkän pohtimisen jälkeen mm. Chez Dominiquessa meitä palvelleeksi Juha Mäkeläksi. Ei ihme, että viinit toimivat läpi aterian ja nostivat kokonaisuutta eivätkä pelkästään tukeneet kuten edellispäivän kokemuksessa. Unkarilaisia viinejä olen juonut viimeksi teini-iässä ja tämä ilta korjasi asennetta. Arvostin myös uskaliasta vetoa tarjota kotimaista Hermannin tilan Aino-marjaviiniä. Mainio kategoriassaan, mutta ei sitä tulisi itse tilattua. Toinen huomionarvoinen seikka oli palvelun varmuus. Osaaminen huokui kunkin olemuksesta, mikä näkyi rennon hienostuneessa palvelemisessa. Pientä yliyrittämistä olin tuntevanani, mutta ei ystävällisyydestä moittiakaan voi. Toivottavasti en saanut erityiskohtelua.
RUUTI. Ville Rainiolla on omalla keittiöllään nyt näytönpaikka. Huomaa, että ensimmäiseen nimikkomenuun oli ladattu tuhti annos ruutia. Illallinen lähenteli paikoin viihdealaa, mutta koska sillä ei yritetty peitellä heikkouksia, vaan tuoda jotain ekstraa - elämyksiä - pysyy nuoren kokin ruuti kuivana pitkään.
PS. Ville muuten käväisi pöydässämme, mutta kihloja ei onneksi vaihdettu.
Glogatan 4
Kluuvikatu 4 (GLO-hotelli)
www-sivuGlogatan 4 Eat.fi-palvelussa
