”Purukumi on harvoin kenenkään ostoslistassa” – tällaisia asioita ruokakaupoissa tiedetään asiakkaista

shutterstock_109564703
Monen ruokakaupan kassalla myydään purkkaa. Shutterstock

Suomalaisissa ruokakaupoissa analysoidaan tarkkaan asiakkaiden käytöstä, jotta jokainen tuote löytäisi kaikkein luontevimman paikan. Tiesitkö, miksi ruokakauppojen kassoilla myydään usein purukumia?

Ruokakaupoissa eri tuotteiden paikat harkitaan tarkkaan – ja myös siihen on syynsä, miksi juuri purukumia myydään kassojen läheisyydessä. Makuja.fi haastatteli suomalaisten ruokakauppaketjujen edustajia ja selvitti, millaisia päätelmiä asiakkaista on tehty kassojen edustalla myytävien tuotteiden valitsemiseksi.

– Kassojen yhteyteen sijoitamme sellaisia tuotteita, joita asiakkaat viime hetkellä ostoksiinsa kaipaavat, Lidlin viestintäpäällikkö Pilvi-Sisko Riikonen toteaa.

Harva kirjoittaa purukumin ostoslistaansa

Keskon edustaja kertoo, että syy siihen, miksi kassojen läheisyydessä myydään usein purukumia, on hyvin yksinkertainen. Ruokakaupoissa jo tuotteiden sijoittelulla pyritään minimoimaan sen mahdollisuus, että asiakas unohtaisi ostaa jotain arjessa erityisen tarpeellista.

– Kassoilla on esimerkiksi purukumia, koska purukumi on harvoin kenenkään ostoslistassa. Myös tulitikkuja myydään usein kassojen läheisyydessä, Keskon tiedottaja Otto Heinonen kertoo.

Myös Lidl-kaupoissa kassojen viereen sijoitetaan usein ostoslistasta puuttuvia xylitol-tuotteita. Kassojen läheisyyteen pyritään sijoittamaan myös muita arjessa erityisen tarpeellisia tuotteita kondomeista heijastimiin.

– Kassan vieressä olevissa hyllyissä on makeisten lisäksi mm. purukumeja ja xylitol-pastilleja, tulentekovälineitä, nikotiinivalmisteita, kondomeja, heijastimia ja muita pikkutavaroita. Lidlin viestintäpäällikkö, Riikonen kertoo.

Hyvästi, ”karkkikitinä”!

Klassinen perheenäidin kauhukuva on pitkässä kassajonossa kiukutteleva lapsi, joka yrittää tarttua jokaiseen kassajonon viereiseen hyllyyn sijoitettuun makeistuotteeseen. S-ryhmän edustaja kertoo, että tähän ongelmaan on tietoisesti pyritty puuttumaan S-ryhmän myymälöissä.

– Kassa-alueen tuotteistus on mietitty niin, että siinä tarjottavat tuotteet eivät ole lapsille suunnattuja. Näin pyrimme helpottamaan ”karkkikitinää”, S-ryhmän tilanhallintajohtaja Sanna Timola kertoo.

 

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.