Lasten allergioiden kautta erikoisruokavalioihin tottunut perhe hassutteli ylioppilasjuhlissa kekseliäillä korteilla.
Punkaharjulla vietettiin kesäkuun ensimmäisenä lauantaina ylioppilasjuhlia. Kirsi Joki pyysi miestään Pasi Pulkkista tekemään juhliin allergiakortit, mutta tuoreen ylioppilaan äiti tuskin arvasi etukäteen mitä mies saisi aikaan.
– Diplomi-insinöörin koulutushan Pasilla on. Ehkä siinä oli jotain jäänteitä teekkarihuumorista, Joki naurahtaa lappujen taustasta.
Erikoisruokavalion ei tarvitse olla mautonta
Erikoisruokavalioihin omien lasten allergioiden takia tottuneen perheen jälkikasvu on kärsinyt muun muassa vaikeasta maitoallergiasta. Kaksi lapsista on saanut maidosta vain maistiaisia sairaalassa. Pähkinäallergia ja viljaherkkyys vaikuttavat myös perheen ruoanlaittoon.
Vaikka yhdessä miehen juhliin tekemistä korteista luki mauton, Joki sanoo, ettei mikään tarjoiluista ollut mautonta.
– Meillä kotona tehdään hyvää ruokaa jo vuosien harjoituksen vuoksikin, mutta toisinaan lapset nauravat, että varsinkin koulussa saattaa kaikki allergeenit olla yhdistettyinä ja ruoka tosiaan on mautonta.
Mauttomuudesta varoittava kortti pyöri perheen juhlapöydässä vaihdellen paikkaa, ja herättäen hilpeyttä juhlavieraissa. Mies askarteli laput myös maidottomille ja gluteenittomille tarjoiluille.
